Yrityspalvelut

Yrityspalvelut

Yrittäjäaktiivinen Karstula on lähes 400 yrityksen kotipaikka. Puu- ja metalliteollisuudella on vahva jalansija ja ammattiosaaminen on huipussaan. Kunnassa on lukuisa määrä mikroyrittäjiä, jotka työllistävät itseään kehittämillään palveluilla ja tuotteilla. Yrittäminen on potentiaalinen vaihtoehto palkkatyön ohella.

Karstulassa kokoontuu säännöllisesti KELPO-ryhmä, joka koostuu kunnan virkamiehistä, luottamushenkilöistä sekä yrittäjistä. Ryhmän kokoontumissa käydään läpi yhdessä sitä, kuinka kuntaa voisi kehittää ja miten se palvelisi nimenomaan yrittäjäkenttää parhaiten. Tässä joukossa yrittäjät pääsevät lähelle kuntaa ja kunta saa tärkeää informaatiota suoraan yrityskentältä. Kunnan päätöksenteossa on myös käytössä yrittäjyysvaikutusten arviointi, jonka avulla pohditaan päätösten vaikutusta yrittäjyyteen.

Karstulassa toimii valtakunnallisen Suomen Yrittäjät ry:n paikallisosasto, Karstulan Yrittäjät ry, johon liittymällä yrittäjät pääsevät vaihtamaan ajatuksiaan ja tutustumaan toisiinsa, mutta myös toimimaan aktiivisesti yrittäjien edunvalvonnassa.

Karstulan yrittäjät, kunta ja elinkeinoasioista vastaava Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy, huolehtivat yhdessä yrittäjyyden tukevasta kasvualustasta. Kun Sinulle sopii, tule mukaan aktiiviseen joukkoomme!

 

Hae sivustolta