Ajankohtaista koronarokotuksista, 19.3.

Julkaistu 19.03.2021

Koronarokotukset Saarikassa

Koronarokotukset etenevät THL:n ohjeen mukaan sitä mukaan, kun rokotteita saadaan.

K-S SHP:n alueella pyritään nyt rokottamaan kaikki yli 70- vuotiaat henkilöt mahdollisimman nopeasti. Viikosta 12, alkaen Saarikkaan saadaan aikaisempaa reilusti suurempia määriä rokotteita, jolloin rokotus vauhti nopeutuu.

ROKOTUSTEN TOTEUTUS

  • Suurin osa meille saapuvista rokotteista on BioNTech-Pfizerin Comirnaty-rokotteita. Astra Zenecan ja Modernan rokotteita tulee jonkin verran, mutta niissä erät ovat olleet pienempiä ja toimitukset epävarmoja.
  • Ainakin maaliskuussa ajanvaraus tapahtuu siten, että terveysasemalta soitetaan rokotusvuorossa oleville. Annamme aikoja viikoksi tai kahdeksi kerrallaan, kun saamamme rokotteiden määrä on varmistunut. Näin vältämme aikojen perumiset.
  • AIKOJA EI SIIS TARVITSE ITSE VARATA TÄSSÄ VAIHEESSA.

Kevään aikaan avaamme ajanvarausnumeron ja sähköisen ajanvarauksen. Näistä saat tietoa seuraamalla Saarikan sivuja.

MISSÄ ROKOTETAAN

  • Rokotukset tapahtuvat Saarijärven ja Karstulan terveysasemilla
  • Myös pienille terveysasemille; Kannonkoski, Kivijärvi ja Kyyjärvi, järjestetään rokotuspäiviä pääasiassa niille päiville, kun ei ole muuta toimintaa.
  • Ajanvaraus tilanteessa saat tarkemmat ohjeet rokotus paikasta.

OHJEITA TULLESSASI KORONAROKOTUKSEEN:

  • Tule rokotukseen vain terveenä.
  • Saavu paikalle tarkasti annettuna aikana, jotta tilat eivät ruuhkaudu. Koronarokotuksia annetaan vain ajan saaneille asiakkaille
  • Pukeudu siten, että saat olkavartesi paljastettua helposti.
  • Käytä maskia ja desinfioi kädet saapuessasi ja poistuessasi.
  • Noudata turvavälejä
  • Sinun ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
  • Jää aulaan istumaan 15 minuutiksi rokotuksen jälkeen. Tämän jälkeen voit poistua, eikä poistumisesta tarvitse ilmoittaa henkilökunnalle

Yli 70 -vuotiaat pyritään rokottamaan koko KSSHP:n alueella mahdollisimman nopeasti mm. jakamalla rokotteita suhteuttamalla ne väestön ikään

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Koronarokotekoordinaatioryhmän kokouksessa todettiin tänään, että tavoitteena on rokottaa mahdollisimman nopeasti kaikki yli 70 -vuotiaat KSSHP:n alueella asuvat kansalaiset. Kokouksessa otettiin esille myös se seikka, että eri kunnissa on prosentuaalisesti eri määrä yli 70 -vuotiaita ja siksi rokotemääriä on syytä tasata suhteessa väestön ikäjakaumaan.

Tällä tavoitellaan hyvää ja nopeaa rokotekattavuutta yli 70 -vuotiaiden keskuudessa tasapuolisesti kaikissa KSSHP:n alueen kunnissa. THL:n vahva viesti on, että ensi viikosta alkaen keskityttäisiin koko Suomessa pelkästään yli 70 -vuotiaiden rokotuksiin.

Koronarokotekoordinaatioryhmä keskusteli myös Astra Zenecan rokotteen yhteydessä esille nousseesta kasvaneesta tukosriskistä. Kokouksessa todettiin, että Suomessa ei ole viitteitä siihen, että AZ lisäisi tukosriskejä. Kokouksessa tuotiin esille, että koronainfektiokin itsessään lisää tukosriskejä.

 

 

 

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta