Uudisasukkaan asumistuki
Uudisasukkaan tuki on tarkoitettu yksityisille, ensiasunnon hankkivalle henkilölle/perheelle, joka rakentaa tai ostaa itselleen ensimmäisen omistusasunnon Karstulassa.
Tuen määrä on 250 € tuen kohteena olevassa kiinteistössä ao. vuonna 1.1. asunutta ja pysyväksi asukkaaksi henkikirjoitettua henkilöä kohti.
Uudisasukkaan tuki on kunnanvaltuuston 15.12.2014 päätöksellä voimassa vuodesta 2015 lähtien ja tukiaika on kolme vuotta (kolme vuotuiserää). Uudisasukkaan asumistuki on yksi keskeinen toimenpidekokonaisuus Karstulan kunnan kuntastrategiassa, edistäen alueen asuntotuotantoa.
Hae uudisasukkaan asumistukea sähköisesti (vaatii tunnistautumisen)
Paperilomake ja liitteet palautetaan osoitteeseen Karstulan kunta / kirjaamo, Virastotie 4, 43500 Karstula