KSSHP:n alue palaa perustasolle Jyväskylää lukuun ottamatta

KSSHP:n alue palaa perustasolle Jyväskylää lukuun ottamatta

Tiedote 19.4.2021

KSSHP:n alue palaa perustasolle Jyväskylää lukuun ottamatta. Alueiden ravintoloiden täytyy kuitenkin noudattaa KSSHP:n alueella ravintoloille asetettuja kiihtymisvaiheen kriteerejä, kunnes STM arvioi ja Valtioneuvosto päättää viikoittain uusista asetusmuutoksista

Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä totesi tänään kokouksessaan, että KSSHP:n alue pois lukien Jyväskylä palaa koronatartuntojen epidemiologisen tilannekatsauksen perusteella perustasolle. Maakunnan tunnusluvut täyttivät perustason tunnusmerkit, mutta Jyväskylän luvuilla perustasolle ei vielä tällä viikolla ihan päästy. Viime viikko oli Jyväskylässäkin hyvin rauhallinen ja jos tilanne jatkuu tällaisena, myös Jyväskylässä mietitään mahdolliselle perustasolle siirtymistä ensi viikolla.

KSSHP:n johtaja Juha Kinnunen informoi välittömästi kokouksen jälkeen STM:ää siitä, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue, pois lukien Jyväskylä on nyt perustasolla ja Jyväskyläkin sen kynnyksellä. Toiveena on, että STM tarkastelisi KSSHP:n alueen perustasolla olevien kuntien tilannetta jo tämän viikon loppupuolella. Päätösten aikataulun osalta on mahdollista, että  myös ravintolatoiminta voisi alkaa koko sairaanhoitopiirin alueella perjantaina.

 

Lisätietoja:
Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän pj.
040 567 5415

Katujen lakaisu hiekoitushiekasta alkaa

Katujen lakaisu hiekoitushiekasta alkaa

Kiinteistöpalvelu Karhus aloittaa lähipäivinä teiden ja piha-alueiden puhdistamisen hiekoitushiekasta. Samalla puhdistetaan risteysalueiden liikenteenjakajat ja niiden ympäristö. Teillä liikkuvilta toivotaan malttia ja tarkkaavaisuutta.

Työ saattaa nostaa hetkellisesti ilmaan katupölyä ja muita epäpuhtauksia.

 

Lisätietoja:
Ville Jäntti, kiinteistöinsinööri p. 044 459 6625
Jorma Haataja, yhdyskuntateknikko p. 044 459 6626

 

KARSTULAN LUKION YRITYSYHTEISTYÖ

Karstulan lukion yritysyhteistyö

KARSTULAN LUKION YRITYSYHTEISTYÖ -sivun tarkoituksena on saattaa yhteen lukiolaiset ja yritykset uudella tavalla. Tarkoituksena on myös jakaa tietoa kestävästä kehityksestä ja edistää sitä lisäämällä tietämystä biotaloudesta.

Lukiolaiset ja yritykset kohtaavat toisensa KaLun Duunitori -ryhmässä. Lukiolaiset voivat tarjota yrittäjille osaamistaan (some, logojen ja sloganien suunnittelu, kielet, tapahtumat…) ja yritykset voivat tehdä lukiolaisille työtarjouksia.
Ne voivat olla pieniä, lyhytaikaisia työkeikkoja, esim. inventaariossa avustaminen tai pidempiaikaisia, esim. kesätyö.

Ryhmässä voidaan käydä myös keskustelua ja ideoida lisää yhteistyön muotoja. Voit olla aktiivinen toimija tai ihan vain kuulolla, ilman mitään sitoumuksia.

Tervetuloa mukaan – käythän tykkäämässä!

 

Karstulan lukion yritysyhteistyö -sivu

KaLun Duunitori -yrittäjän ja lukiolaisen kohtaamispaikka

 

Koronanyrkki: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue jatkaa kiihtymisvaiheessa ja rajoitukset säilyvät ennallaan

Koronanyrkki: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue jatkaa kiihtymisvaiheessa ja rajoitukset säilyvät ennallaan

Tiedote 29.3.2021

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä (Koronanyrkki) totesi tämänpäiväisessä (29.3.2021) kokouksessaan, että koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue jatkaa kiihtymisvaiheessa. Myöskään voimassa oleviin rajoituksiin ei nähty tarpeen tehdä muutoksia.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on viime aikoina pysynyt KSSHP:n alueella hyvin vakaana ja tartuntojen määrä on edelliseen vertailujaksoon verrattuna jopa hieman hiipunut. Tilanteen rauhallisesta luonteesta huolimatta kiihtymisvaiheen tunnusmerkit täyttyvät ja alueen todettiin jatkavan kiihtymisvaiheessa. Voimassa oleviin rajoituksiin ei nähty tarpeen tehdä muutoksia ja AVIn kokoontumisrajoituksia jatketaan edelleen.

Vaikka tilanne on säilynyt rauhallisena, ilmenee tartuntoja alueella kuitenkin jatkuvasti. Nyrkki toivookin pääsiäisen pyhiä ja vapaapäiviä vietettävän THL:n suositusten mukaisesti oman ydinperheen kesken tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

Seuraava kokous järjestetään ensiviikon tiistaina 6.4. pääsiäisen pyhien vuoksi. Tilannetta seurataan ja kokous voidaan kutsua koolle tarvittaessa aiemmin.

 

Koronanyrkin puolesta,

Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Koronanyrkin puheenjohtaja

 

17.3.2021 Koronanyrkki suositteli KSSHP:n alueelle, ettei yli 10 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä maaliskuun aikana. Koronanyrkki muistutti, että jos kunta itse on jo antanut tai antaa tiukempia suosituksia, niitä tulisi kuntakohtaisesti noudattaa. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki on jo aiemmin antanut suosituksen, ettei yli 6 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä maaliskuuna aikana. Yksityisitilaisuuksiksi luetaan kaikki ne tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia esimerkiksi yksityiset illanvietot ja syntymäpäivät.

Kyyjärvi-Karstula kuntajakoselvityksen 2.ohjausryhmän kokous 25.3.2021 klo 18-19.20

Kyyjärvi-Karstula kuntajakoselvityksen 2.ohjausryhmän kokous 25.3.2021 klo 18-19.20

Aika: 25.3.2021 klo 18
Paikka: Kivirannan Sali, Kyyjärvi

Muhonen Gunnar (KESK.)
Manni Juha (SDP)
Sallinen Eila (KOK)
Marila Leevi (PS)
Risikko Timo, luottamusmies
Pekka Kanervio, kunnanjohtaja

Antti Tuukkanen (KESK)
Jouko Huumarkangas (KESK)
Lasse Kainu (KD)
Pirkko Kotanen, luottamusmies
Tiina Pelkonen, kunnanjohtaja

Eero Laesterä, kuntajakoselvittäjä

 

Viimeinen ohjausryhmän kokous pidettiin Kyyjärven Kivirannassa torstaina 25.3.2021 klo 18.00.

Kokouksessa käytiin läpi kuntaliitos sopimukseen liittyvä palvelurakenne-asiakirja.  Asiakirjassa kuntajakoselvittäjä esittää vapaaehtoista kuntajaon muutosta. Kyyjärven taloudellinen tilanne on parantunut huomattavasti. Asiakirja saatiin valmiiksi ja sen sisältöä esitellään perjantain 26.3.2021 klo 19.00 kuntalaiskuulemisessa. Kuntaliitosasiakirjat asetetaan kuultavaksi maanantaina 29.3.2021.

Ohjausryhmä on valmistellut asiakirjat kuntaliitokseen liittyen. Valtuustot eivät voi enää tehdä muutoksia itse asiakirjoihin. Valtuustot joko hyväksyvät tai hylkäävät tehdyn esityksen valtuustoissaan 17.5.2021.

Karstulan kunnanvaltuuston iltakoulu Teamsinä pe 26.3 klo 16.00

Kyyjärven kunnanvaltuuston iltakoulu Teams + paikan päällä pe 26.3 klo 17.00

Kyyjärven ja Karstulan yhteinen kuntalaiskuulemistilaisuus pidetään perjantaina 26.3.2021 klo 19:00 Nopola News Netti-TV-lähetyksenä sekä Teamsinä. Kuntalaiset voivat lähettää etukäteen kysymyksiä eero.laestera@kyyjarvi.fi –osoitteeseen. Kuulemistilaisuuden aikana kysymyksiä voi lähettää Teamsin viestikentässä Liity kokoukseen napsauttamalla tätä ja puhelinnumeron 050 471 9277 kautta.
Paikan päällä tilaisuudessa on kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä, Karstulan ja Kyyjärven kunnanhallituksen 1. puheenjohtajat ja valtuuston 1. puheenjohtajat sekä kunnanjohtajat.

Maanantaina 29.3.2021 kuntaliitosasiakirjat asetetaan kuultavaksi kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi.

Kuntien kunnanhallitukset käsittelevät kuntaliitospykälän maanantaina 10.5.2021 klo 18.00 kokouksessaan ja kunnanvaltuustot maanantaina 17.5.2021 klo 18.00 kokouksessaan.

Kyyjärven ja Karstulan kunta

Karstulan uuden terveysaseman rakentaminen alkaa kesällä

Karstulan uuden terveysaseman rakentaminen alkaa kesällä

Karstulan tekninen lautakunta on tehnyt päätöksen uuden soteku-keskuksen rakentajasta. Rakentajaksi on valittu Rakennusliike Lapti Oy. Uuteen soteku-keskukseen sijoittuu jatkossa kunnan sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalvelut.

Määräaikaan mennessä rakentamisesta jätettiin yksi kelvollinen tarjous. Tarjous on suuruudeltaan 4,934M€ ja on hinnaltaan kelpoisuusehdon täyttävä.

Tarjouksen jättäneen kvr-urakoitsijan kanssa on pidetty selontekoneuvottelu 18.3. Soteku-keskuksen rakentaminen alkaa alustavan suunnitelman mukaan heinäkuussa 2021. Rakennuksen pitäisi olla valmiina käyttöönotettavaksi syyskuun alussa 2022. Soteku-keskus sijoittuu entisen Tolppilan koulurakennuksen vierestä pesäpallokentän suuntaan, Rantatien koulun ja vanhan kerrostalon väliin.

 

Ajankohtaista koronarokotuksista, 19.3.

Koronarokotukset Saarikassa

Koronarokotukset etenevät THL:n ohjeen mukaan sitä mukaan, kun rokotteita saadaan.

K-S SHP:n alueella pyritään nyt rokottamaan kaikki yli 70- vuotiaat henkilöt mahdollisimman nopeasti. Viikosta 12, alkaen Saarikkaan saadaan aikaisempaa reilusti suurempia määriä rokotteita, jolloin rokotus vauhti nopeutuu.

ROKOTUSTEN TOTEUTUS

  • Suurin osa meille saapuvista rokotteista on BioNTech-Pfizerin Comirnaty-rokotteita. Astra Zenecan ja Modernan rokotteita tulee jonkin verran, mutta niissä erät ovat olleet pienempiä ja toimitukset epävarmoja.
  • Ainakin maaliskuussa ajanvaraus tapahtuu siten, että terveysasemalta soitetaan rokotusvuorossa oleville. Annamme aikoja viikoksi tai kahdeksi kerrallaan, kun saamamme rokotteiden määrä on varmistunut. Näin vältämme aikojen perumiset.
  • AIKOJA EI SIIS TARVITSE ITSE VARATA TÄSSÄ VAIHEESSA.

Kevään aikaan avaamme ajanvarausnumeron ja sähköisen ajanvarauksen. Näistä saat tietoa seuraamalla Saarikan sivuja.

MISSÄ ROKOTETAAN

  • Rokotukset tapahtuvat Saarijärven ja Karstulan terveysasemilla
  • Myös pienille terveysasemille; Kannonkoski, Kivijärvi ja Kyyjärvi, järjestetään rokotuspäiviä pääasiassa niille päiville, kun ei ole muuta toimintaa.
  • Ajanvaraus tilanteessa saat tarkemmat ohjeet rokotus paikasta.

OHJEITA TULLESSASI KORONAROKOTUKSEEN:

  • Tule rokotukseen vain terveenä.
  • Saavu paikalle tarkasti annettuna aikana, jotta tilat eivät ruuhkaudu. Koronarokotuksia annetaan vain ajan saaneille asiakkaille
  • Pukeudu siten, että saat olkavartesi paljastettua helposti.
  • Käytä maskia ja desinfioi kädet saapuessasi ja poistuessasi.
  • Noudata turvavälejä
  • Sinun ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
  • Jää aulaan istumaan 15 minuutiksi rokotuksen jälkeen. Tämän jälkeen voit poistua, eikä poistumisesta tarvitse ilmoittaa henkilökunnalle

Yli 70 -vuotiaat pyritään rokottamaan koko KSSHP:n alueella mahdollisimman nopeasti mm. jakamalla rokotteita suhteuttamalla ne väestön ikään

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Koronarokotekoordinaatioryhmän kokouksessa todettiin tänään, että tavoitteena on rokottaa mahdollisimman nopeasti kaikki yli 70 -vuotiaat KSSHP:n alueella asuvat kansalaiset. Kokouksessa otettiin esille myös se seikka, että eri kunnissa on prosentuaalisesti eri määrä yli 70 -vuotiaita ja siksi rokotemääriä on syytä tasata suhteessa väestön ikäjakaumaan.

Tällä tavoitellaan hyvää ja nopeaa rokotekattavuutta yli 70 -vuotiaiden keskuudessa tasapuolisesti kaikissa KSSHP:n alueen kunnissa. THL:n vahva viesti on, että ensi viikosta alkaen keskityttäisiin koko Suomessa pelkästään yli 70 -vuotiaiden rokotuksiin.

Koronarokotekoordinaatioryhmä keskusteli myös Astra Zenecan rokotteen yhteydessä esille nousseesta kasvaneesta tukosriskistä. Kokouksessa todettiin, että Suomessa ei ole viitteitä siihen, että AZ lisäisi tukosriskejä. Kokouksessa tuotiin esille, että koronainfektiokin itsessään lisää tukosriskejä.

 

 

 

Kyyjärven ja Karstulan kuntajakoselvityksen kuntalaiskuuleminen pe 26.3.2021 klo 19:00

Kyyjärven ja Karstulan kuntien yhteinen kuntajakoselvityksen kuntalaiskuuleminen pe 26.3.2021 klo 19:00

Valtiovarainministeriö on jatkanut Kyyjärven kuntaa koskevaa, 12.5.2020 asetetun ja kuntarakennelain 16 a §:n perusteella toimitettavan erityisen kuntajakoselvityksen ja kuntajakoselvittäjä HT Eero Laesterän toimikautta 31.5.2021 saakka. Kuntajakoselvittäjä on päättänyt, että selvitystä jatketaan Kyyjärven ja Karstulan kuntien kesken.

Kuntaliitosprosessiin kuuluu kuntalaiskuuleminen, joka järjestetään perjantaina 26.3.2021 klo 19.00. Kuntalaiskuulemista voit seurata suorana Nopola Newsin Netti-TV:stä: https://www.nopolanews.fi/nopola-news-air-kanava-1. tai Maxivision IPTV-palvelun kautta KSVV:n ja Kasenetin seutuverkossa.

Kuulemista voi myös seurata Teams-kokouksen yhteydellä:
Liity kokoukseen napsauttamalla tätä

Kuntalaiset voivat osallistua keskusteluun seuraavien kanavien kautta:
Ennen tilaisuutta kysymyksiä voi lähettää Eerolle sähköpostilla: eero.laestera@kyyjarvi.fi

Tilaisuuden aikana voi lähettää kysymyksiä tekstiviestillä numeroon 050 471 9277 tai Teams-kokouksen viestikenttään kirjoittamalla.

 

Yhdistymis- ja palvelurakennesopimus asetetaan kuultaviksi ma 29.3.2021 Kyyjärven ja Karstulan kunnan verkkosivuille.

Kuntien hallitukset päättävät kuntaliitoksesta 10.5.2021 kokouksessa ja lopullisesti kunnanvaltuustoissa 17.5.2021 klo 18:00

 

Kyyjärven kunta
Karstulan kunta

Tiedote kuntajakoselvityksestä, Kyyjärvi-Karstula 18.3.

Tiedote kuntajakoselvityksestä, Kyyjärvi-Karstula 18.3.

Kuntien puheenjohtajisto kokoontui keskenään tiistai iltana 16.3.2021 Kyyjärven Kivirannassa.

Ensimmäinen ohjausryhmän kokous pidettiin Kyyjärven Kivirannassa keskiviikkona 17.3.2021 klo 18.00.

Ohjausryhmän puheenjohtajaksi valittiin Jouko Huumarkangas ja varalle Antti Tuukkanen.

Ohjausryhmän jäsenet:
Muhonen Gunnar (KESK.)
Manni Juha (SDP)
Sallinen Eila (KOK)
Marila Leevi (PS)
Risikko Timo, luottamusmies
Pekka Kanervio, kunnanjohtaja

Antti Tuukkanen (KESK)
Jouko Huumarkangas (KESK)
Lasse Kainu (KD)
Pirkko Kotanen, luottamusmies
Tiina Pelkonen, kunnanjohtaja

Eero Laesterä, kuntajakoselvittäjä

 

Karstulan ja Kyyjärven kuntien yhdistyminen toteutetaan siten, että Kyyjärven kunta lakkaa ja yhdistyy Karstulan kuntaan 1.1.2022. Yhdistyneen kunnan nimi on Karstulan kunta ja vaakuna on Karstulan kunnan vaakuna.

Kuntavaalit pidetään 13.6.2021 ja uusien valtuutettujen vaalikausi alkaisi esityksen mukaan 1.9.2021. Kuntavaalit pidetään kuten ennen, valtuusto valitaan kummankin nykyisen kunnan alueelta. Kummankin kunnan omat toimielimet valitaan nykyiseen tapaan vuoden 2021 loppuun saakka.

Yhdistymisvaltuuston koko on 37 valtuutettua. Ja se muodostetaan 1.9.2021 kuntien valtuutetuista suhteellisen äänimäärän mukaan siten, että Karstulasta tulee 23 jäsentä ja Kyyjärveltä 14. Yhdistymisvaltuustossa on puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa. Se kunta, joka ei saa puheenjohtajuutta saa ensimmäisen varapuheenjohtajuuden.

Kun yhdistynyt kunta aloittaa toimintansa 1.1.2022, jatkaa yhdistymisvaltuusto toimintaansa uuden kunnan valtuustona, joka valitsee jäljempänä kuvattavat toimielimet. Yhdistymisvaltuuston esittelijänä toimii Karstulan kunnan kuntajohtaja ja Kyyjärven kuntajohtajalla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.  Karstulan kunnanjohtajan ollessa estyneenä Kyyjärven kunnanjohtaja on kokouksen esittelijä. Yhdistymisvaltuuston sihteerinä toimii Karstulan hallintopäällikkö.

Yhdistymishallituksen koko on yhdeksän (9) jäsentä. Karstulan kunnasta valitaan yhdistymishallitukseen kuusi (6) edustajaa ja Kyyjärven kunnasta kolme (3) edustajaa. Yhdistymishallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa. Se kunta, joka ei saa varsinaista puheenjohtajuutta saa ensimmäisen varapuheenjohtajuuden. Toimikausi alkaa, kun yhdistyvien kuntien valtuustot ovat kuntien yhdistymisesitystä koskevan päätöksen jälkeen valinneet yhdistymishallituksen jäsenet ja varajäsenet. Tällä varmistetaan kuntien ja eri poliittisten ryhmien tasapuolinen edustavuus. Yhdistymishallituksen esittelijänä toimii Karstulan kunnan kuntajohtaja ja Kyyjärven kuntajohtajalla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Karstulan kunnanjohtajan ollessa estyneenä esitysoikeus on Kyyjärven kunnanjohtajalla. Yhdistymishallituksen sihteerinä toimii Karstulan hallintopäällikkö.

Pakollisten lautakuntien (tarkastuslautakunta, keskusvaalilautakunta) jäsenmäärä on viisi (5). Vapaaehtoisten lautakuntien (sivistyslautakunta ja tekninen lautakunta) jäsenmäärä on yhdeksän (9) jäsentä. Yksi jäsenistä valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Se kunta, joka ei saa puheenjohtajuutta saa varapuheenjohtajuuden. Valittaessa varmistetaan se, että jokaisesta vanhasta kunnasta on lautakunnassa edustus.

Yhdistyneen kunnan kunnanjohtajana aloittaa Kyyjärven kunnanjohtaja Tiina Pelkonen, Karstulan kunnanjohtaja Pekka Kanervio aloittaa kehitysjohtajana. Pekka Kanervion johtajasopimus päättyy. Yhdistynyt kunta neuvottelee uuden johtajasopimuksen 31.12.2021 mennessä varsinaisen kunnanjohtajan Tiina Pelkosen kanssa. Kunnan johtoryhmän päättää kunnanjohtaja.

Yhdistymishallitus päättää viranhaltijoiden ja työntekijöiden sijoittumisesta yhdistyneen kunnan organisaatioon vuoden 2021 loppuun mennessä. Vuonna 2022 aloitetaan työn vaativuuden arviointi sekä sen mukainen palkkojen harmonisointi. Harmonisointi toteutetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

 

Kuntajakoselvittäjän kysyessä tyydyttääkö yhdistymissopimus molempia osapuolia, molemmat kunnat vastasivat myönteisesti.

Seuraava ja viimeinen ohjausryhmän kokous on torstaina 25.3.2021 klo 18.00 Kyyjärven Kivirannan salissa.

Karstulan kunnanvaltuuston iltakoulu Teamsinä pe 26.3 klo 16.00

Kyyjärven kunnanvaltuuston iltakoulu Teamsinä pe 26.3 klo 17.00

 

Kyyjärven ja Karstulan yhteinen kuntalaiskuulemistilaisuus pidetään perjantaina 26.3.2021 klo 19:00

Nopola News Netti-TV-lähetyksenä sekä Teamsinä. Kuntalaiset voivat lähettää etukäteen kysymyksiä eero.laestera@kyyjarvi.fi –osoitteeseen. Kuulemistilaisuuden aikana kysymyksiä voi lähettää Teamsin viestikentässä Liity kokoukseen napsauttamalla tätä
ja puhelinnumeron 050 471 9277 kautta.

Paikan päällä tilaisuudessa on kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä, Karstulan ja Kyyjärven kunnanhallituksen 1. puheenjohtajat ja valtuuston 1. puheenjohtajat sekä kunnanjohtajat.

Maanantaina 29.3.2021 kuntaliitosasiakirjat asetetaan kuultavaksi kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi.

Kuntien kunnanhallitukset käsittelevät kuntaliitospykälän maanantaina 10.5.2021 klo 18.00 kokouksessaan ja kunnanvaltuustot maanantaina 17.5.2021 klo 18.00 kokouksessaan.

 

Kyyjärven ja Karstulan kunta

KSSHP:n Koronanyrkki vetoaa kansalaisiin

KSSHP:n Koronanyrkki vetoaa kansalaisiin, että yksityistilaisuuksissa noudatettaisiin annettuja suosituksia ja matkustelua alueille, joissa ilmaantuvuus on korkea kehotetaan välttämään

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä ns. Koronanyrkki suosittelee tämän päiväisessä kokouksessaan KSSHP:n alueelle, ettei yli 10 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä maaliskuun aikana. Koronanyrkki muistuttaa, että jos kunta itse on jo antanut tai antaa tiukempia suosituksia, niitä tulisi kuntakohtaisesti noudattaa. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki on jo aiemmin antanut suosituksen, ettei yli 6 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä maaliskuuna aikana. Yksityisitilaisuuksiksi luetaan kaikki ne tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia esimerkiksi yksityiset illanvietot ja syntymäpäivät.

Koronanyrkki vetoaa nyt kansalaisiin sekä nuoriin, että myös vanhempiin ikäryhmiin, että he myös noudattaisivat yksityistilaisuuksiin annettuja kokoontumisrajoituksia. Näin siksi, että tämän päivän kokouksessa todettiin viime aikoina tartuntojen lähteneen liikkeelle myös yksityistilaisuuksista. Kokouksessa todettiin myös, että osa tartunnoista on haettu muun muassa leviämisvaiheessa olevilta alueilta. Koronanyrkki suositteleekin, että KSSHP:n asukkaat välttäisivät matkustelua niille alueille, joissa taudin ilmaantuvuus on korkea.

 

Jyväskylä kiihtymisvaiheessa, muualla KSSHP:n alueella edelleen perustasolla

Koronanyrkki käsitteli kokouksessaan myös KSSHP:n alueen epidemiologista tilannetta. Jyväskylässä koronatilanne on ollut viimeisen neljän viikon aikana hyvin tasainen ja tartuntoja on ollut kuukauden ajan reilut 40 tartuntaa per viikko. Vaikka tilanne ei ole viime viikkoina Jyväskylässä huonontunut, kokouksessa todettiin Jyväskylän kuitenkin täyttävän edelleen kiihtymisvaiheen kriteerit.

Muiden sairaanhoitopiirin alueen osalta päädyttiin edelleen siihen, että Jyväskylää lukuun ottamatta muu maakunta on edelleen perustasolla. Kokouksessa todettiin, että vaikka tartuntoja on tullut lisää pienempiin kuntiin, jäljitys on onnistunut, altistustieto on saatu hyvin selvitettyä, tartuntavaarassa olevat ihmiset on asetettu karanteeniin eli kun ketjut ovat hyvin hallinnassa kiihtymisvaiheesta ei voida puhua.

 

Koronanyrkin puolesta,
Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Koronanyrkin pj.