Koronatiedote 1.2.2021

Julkaistu 01.02.2021

Koronatiedote 1.2.2021

Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä (Koronanyrkki) totesi tänään, että kokonaisuudessaan KSSHP:n alue on edelleen koronan suhteen kiihtymisvaiheessa, pois lukien Jyväskylän kaupunki, joka todettiin kaupungin taholta olevan leviämisvaiheessa.

Koronanyrkki ja Karstulan kunta suosittelee urheilu- ja seuratoimintaan rajoituksia

Koronanyrkki suosittelee koko sairaanhoitopiirin alueelle, että erilaiset joukkueet välttäisivät kuntien välistä liikkumista esimerkiksi pelien vuoksi, eikä kisamatkoja tehtäisi myöskään muiden sairaanhoitopiirien alueelle ainakaan seuraavien kahden viikon aikana. Joukkueet ja harrasteryhmät voivat Karstulassa edelleen harjoitella kokoontumisrajoitukset huomioon ottaen.

Kansalaisopiston ryhmät jatkavat sovelletusti kokoontumisrajoitukset huomioiden.

Valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa kesäkuun loppuun saakka. Karstulan kunta suosittelee alueellaan etätöihin siirtymistä mahdollisuuksien mukaan.

Karstulan kunta suosittelee edelleen kasvomaskien käyttöä KAIKISSA JULKISISSA TILOISSA. Kasvomaskin käyttäminen on toisista ja itsestä välittämistä.

Huolehdithan edelleen hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Desinfioi kätesi, jos käsien peseminen ei ole mahdollista!

Tiedotamme AVI:n uusista linjauksista heti, kun niitä on saatavilla.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta