Kuntalaisilta apua Karstulan sopimuspalokunnan henkilöstöpulaan – Säilyykö pelastusapu lähipalveluna?

Julkaistu 16.12.2021

Kuntalaisilta apua Karstulan sopimuspalokunnan henkilöstöpulaan – Säilyykö pelastusapu lähipalveluna?

Huomio Karstulassa asuva henkilö! Haluaisitko, että esimerkiksi rakennuspalon tai liikenneonnettomuuden vuoksi joutuisit odottamaan palokunnan avun tuloa kauempaa vai hädän hetkellä apu tulisi lähimmältä paloasemalta?

Viiden vuoden seurantajaksolla Karstulan palokunta hälytettiin noin 120 kertaa vuodessa pelastustehtävään joko Karstulan kunnan alueelle tai naapurikuntaan. Karstulan paloasemalla työskentelee virka-aikana yksi palomies sekä kunnan alueella toimii myös monitoimiyksikkö ympäri vuorokauden, jonka tehtävistä suurin osa on ensihoitotehtäviä. Virka-ajan ulkopuolella pelastustoiminnan valmiudesta huolehtivat pääosin sivutoimiset palokuntalaiset kahden henkilön varallaolovalmiudella. Hälytystehtäviin saattaa osallistua myös päivystysvuoron ulkopuolelta henkilöitä satunnaisesti.

Karstulan palokunnalla on tällä hetkellä pulaa aktiivisista henkilöistä, jotka voivat osallistua pelastustoimintaan. Näin ollen samalla myös päivystysvarallaolon tekeminen ontuu, kun päivystäjiä ei ole riittävästi. Jos hälytettyä resurssia ei saada tehtävään riittävästi, hälytetään apuja luonnollisesti naapurikunnista. Pelastustehtävät eivät jää palokunnalta hoitamatta. Kuitenkin apu voi tulla entistä useammin kauempaa, jos todelliseen henkilöstöpulaan ei vastata ajoissa. Avun tulo voi siis viivästyä merkittävästi ja hätätilanteessa odottavan aika on pitkä.

Herättikö tämä sinussa ajatuksia? Haluaisitko auttaa? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa henkilöstöpulaan liittymällä palokuntaan. Kouluttautumalla sopimuspalokuntalaiseksi olet merkittävästi vaikuttamassa lähipalveluna tuotettavaan pelastustoimintaan. Mikäli sitoutunutta henkilöstöä on riittävästi mukana toiminnassa, apu saadaan läheltä. Eikö se ole avuntarvitsijan etu? Tartu siis tilaisuuteen.

  • Onko sinulla halu auttaa onnettomuuteen joutuneita?
  • Onko sinulla hyvä peruskunto?
  • Haluatko kouluttaa ja kehittää itseäsi erilaisiin tehtäviin?
  • Oletko rehellinen, sitoutumiskykyinen ja vastuuntuntoinen?
  • Kaipaatko mielekästä toimintaa, josta maksetaan sopimuksen mukaista korvausta?
  • Oletko vähintään 16-vuotias?
  • Asut mielellään paikkakunnalla ja haluat sitoutua toimintaan.

Mikäli vastaat yllä oleviin KYLLÄ, liity palokuntaan. Tervetuloa joukkoomme! Et tarvitse aikaisempaa koulutusta ja kokemusta. Keski-Suomen pelastuslaitos vastaa henkilöiden kouluttamisesta.

PELASTUSLAITOS JÄRJESTÄÄ KARSTULAN TORILLA (KOPESKAARI) REKRYTOINTITAPAHTUMAN LAUANTAINA 18.12 KELLO 10-14. TULE PAIKANPÄÄLLE KUULEMAAN JA KYSELEMÄÄN LISÄÄ! KIINNOSTUNEILLE TARJOLLA LÄMMINTÄ JUOTAVAA JA PIENTÄ PURTAVAA.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta