Vapaaehtoistoiminta
Karstulan kunta kannustaa asukkaitaan osallistumaan järjestö- ja vapaaehtoistoimintaan. Olemme mukana Hykari-hankkeessa (2022-2024, jonka aikana on tarkoitus kouluttaa vapaaehtoisia hyvinvointikavereita ikäihmisille. Hankkeen aikana tavoitteenamme on lisätä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja kehittää paikkakunnalle toimiva vapaaehtoistoiminnan koordinaatiomalli, jotta toimintaan mukaan lähteminen olisi kaikille asukkaille helppoa ja mielekästä. Lisätietoa Hykari-hankkeesta.
Tältä sivulta löydät tietoa kunnan vapaaehtoistoiminnasta, tulevista koulutuksista ja erilaisista vapaaehtoistehtävistä. Lisäksi saat tietoa, miten pääset mukaan juuri sinulle mielekkääseen toimintaan.
Mitä vapaaehtoistyö on?
Vapaaehtoistyö on omasta vapaasta tahdosta tärkeäksi koetun asian puolesta toimimista. Vapaaehtoistoiminta on palkatonta ja perustuu vapaaseen tahtoon ja valintaan. Vapaaehtoistoiminta hyödyttää sekä tekijäänsä että sen kohdetta. Vapaaehtoinen oppii uusia taitoja, kokee iloa, tutustuu uusiin ihmisiin, saa uusia kokemuksia ja parhaimmillaan voimaantuu vapaaehtoistyön myötä. Vapaaehtoistoiminnan avulla muun muassa ehkäistään yksinäisyyttä ja syrjäytymistä ja lisätään osallisuutta. Vapaaehtoistoiminta edistää paitsi monen ihmisryhmän hyvinvointia, niin myös vapaaehtoisten itsensä osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemusta. Vahva asukkaiden osallisuuden kokemus hyödyttää kuntalaisia monella tapaa. Siitä on hyötyä paitsi yksilön hyvinvoinnin näkökulmasta, myös yhteisöllisyyden ja konkreettisen osallistumisen näkökulmasta.
Miten päästä alkuun?
Ennen vapaaehtoistoiminnan aloittamista on hyvä pohtia, minkälaista vapaaehtoistoimintaa haluaisit tehdä ja miksi? Mikä motivoi sinua toimintaan mukaan lähtemisessä? Millaisessa toimintaympäristössä haluaisit toimia ja kuinka paljon sinun on mahdollista käyttää aikaasi siihen? Myös omia voimavaroja on hyvä pohtia ennen toiminnan aloittamista ja sen aikana.
Mikäli haluat lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan, otathan yhteyttä hyvinvointikoordinaattoriin tai täytä yhteydenottolomake TÄSTÄ. Aluksi käymme yhdessä läpi sinun kiinnostuksesi ja toiveesi vapaaehtoistehtävälle.
Mikäli kiinnostuit vapaaehtoistoiminnasta tai haluat lisää tietoa voita halutessasi suorittaa itsenäisesti Hykari-vapaaehtoistoiminnan verkkokurssi. Kurssi antaa sinulle valmiudet ikääntyneiden parissa vapaaehtoisena toimimiseen. Pääset myös näkemään apuvälinevideoita, joissa tutustutaan ikääntyneiden tyypillisimmin käyttämiin apuvälineisiin vapaaehtoisen näkökulmasta. Mikäli haluat tietoa ainoastaan vapaaehtoisena toimimisesta, voit opiskella kurssin osat 1&2, jotka käsittelevät vapaaehtoistoimintaa.
Hykari vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus verkossa:
- Kurssin kesto noin 4 oppituntia
- Ilmainen
- Ei vaadi erillistä kirjautumista tai ohjelmien lataamista
- Voit suorittaa milloin tahansa
- Saat kurssitodistuksen
- Saat kouluttajalta palautetta
- Saat lisätietoa paikkakuntasi vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista (mikäli Hykari -hanke on niistä tietoinen, paikkakuntien tilanteet vaihtelevat)
Verkkokurssille pääset TÄSTÄ
Vapaaehtoistyö ikääntyneiden parissa
Ikääntyminen tuo mukanaan monenlaisia muutoksia, joiden vuoksi arjen toiminnoista selviytyminen voi vaatia ulkopuolisen tukea. Ikääntyneiden parissa tapahtuvaan vapaaehtoistoimintaan kaivataan erityisesti uusia vapaaehtoisia. Jo pienikin apu ja seuranpito voi olla suureksi iloksi ikääntyneelle. Ja mikä parasta, hyvästä mielestä saa nauttia paitsi ikäihminen myös avun tarjoaja itse!
Vapaaehtoinen voi toimia oman kiinnostuksensa ja aikataulunsa mukaan; säännöllisesti tai kertaluonteisesti. Vapaaehtoinen voi toimia esimerkiksi ikääntyneen ulkoilukaverina, saattoapuna kauppareissulla tai muilla asioilla, kulttuurikaverina erilaisissa tapahtumissa tai digikaverina erilaisten digilaitteiden käytön opettelussa. Vapaaehtoinen voi tuoda helpotusta yksinäisyyteen esimerkiksi ikäihmisen kanssa kahvittelemalla tai vaikkapa puhelinsoitoin. Apu voi olla oikeastaan mitä vain, tärkeintä on, että vapaaehtoinen kokee tehtävän itselleen mieluisaksi.
Digitutor-toiminta
Karstulassa toimii myös vapaaehtoisia digiopastajia eli henkilöitä, jotka neuvovat ja opastavat ikäihmisiä digiosaamisessa. Digitutorilta voit kysyä neuvoja, kuinka aloittaa kosketusnäyttöpuhelimen, tabletin tai tietokoneen käyttö. Saat tarvittaessa apuja myös laitteen hankkimiseen. He ovat vierellä kulkijoita, joilta uskaltaa kysyä ne oudoimmatkin kysymykset. Saat neuvoja, esim. kuinka käydä omakannasta katsomassa lääkkeiden reseptejä, Kelan tai vaikkapa Hyvinvointialueen sivuja. Digitutoreiden apua saa kirjastosta ajanvarauksella p. 044 459 6635.
Kulttuuriluotsi
Kulttuuriluotsi on vapaaehtoinen, jota voi pyytää tueksi ja seuraksi kulttuurikohteisiin. Toiminnan tavoitteena on edistää tasavertaisia mahdollisuuksia kulttuurielämyksiin. Kulttuuriluotsi ei korvaa henkilökohtaista avustajaa tai kohteen-opasta, vaan lähtee seuraksi vertaisena. Kulttuuriluotsit lähtevät tueksi esimerkiksi museoihin, konsertteihin, teattereihin, kirjastoihin ja elokuviin.
Vapaaehtoistyö seurakunnissa ja järjestöissä
Vapaaehtoistyötä voit tehdä myös Karstulan kappeliseurakunnassa, SPR osaston Ystäväpalvelussa, Eläkeliitossa tai Kansallisissa senioreissa. Lisäksi erilaiset järjestöt ja yhdistykset tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia osallistua toimintaan esim. talkoolaisena, vapaaehtoisena tai yhdistysaktiivina. Lisää tietoa Karstulassa toimivista yhdistyksistä löydät TÄÄLTÄ
Karstulan kunnassa on käytössä Commu, suomalainen vertaisauttamisen sovellus, jonka avulla parannetaan yhteisöllisyyttä ja tehdään toisten auttamisesta ja tukemisesta helppoa ja vaivatonta. Sen avulla voit pyytää ja tarjota apua lähialueellasi. Siirry Commuun tästä!
Heli Alapiha
hyvinvointikoordinaattori, liikuntasihteeri
044 459 6511