Asuminen ja ympäristö

minunkarstula
”Olen asunut Karstulassa 16 vuotta. Muutimme kaupungista tänne perheeni kanssa, ehdimme asua ennen tänne tuloa monessa eri paikassa. Karstula on ollut minulle kaikkein eniten koti, kaikista paikoista, joissa kerkesimme elää. Minulle ja nykyiselle perheelleni, miehelleni ja lapsilleni, täällä on jo nyt kaikki mitä me tarvitsemme. Rakastamme arkeamme tällaisena kuin se on. Kävelyjä kylällä, puistoissa, retkiä ja makkaranpaistoa lukemattomilla laavuilla ja kodilla, ja läheisten kanssa ajan viettämistä. Emme ole esimerkiksi kaivanneet mitään ihmeellisempiä harrastemahdollisuuksia, vaikka kyllähän täältä niillekin tarjontaa löytyy, jos sellaiset kiinnostavat. Emme juuri reissaa Karstulan ulkopuolella. Täältä saamme lähestulkoon kaiken, mitä keksimme tarvita. Jos ei saa, niin ennemmin tilataan, kun poistutaan kotoa. Koti ei ole pelkästään talo, missä asumme. Se on tämä koko Karstula.”

(paljasjalkainen karstunen, nainen 16-25 vuotta)

Karstula on maaseutumainen kunta, jossa luonto on lähellä ihmistä. Huolehdimme liikuntapaikoista, luontoreiteistä, laduista ja virkistysalueista.

Monipuolinen tontti- ja vuokra-asuntotarjontamme mahdollistaa hyvin erilaiset asumisen muodot.

Karstulan kunta edistää uusien yritysten sijoittumista kuntaan tai kunnassa toimivien yritysten laajentumiseen liittyvissä toimenpiteissä mm. joustavan kaavoituksen ja rakennuslupien myöntämisen avulla ja tarvittavilla teollisuuskiinteistöillä.

Asumista ja rakentamista tukevat palvelumme ovat joustavia ja asiakasystävällisiä.

Miksi Karstula?

Rakenna edulliselle tontille

Asu laadukkaasti lähellä luontoa

Puhdas luonto ja harrastukset

Lue myös

Asuminen ja tontit

Lue lisää

Jätehuolto

Lue lisää

Karstulan Lämpöverkko Oy

Lue lisää

Karttapalvelu

Lue lisää

Kunnan kiinteistöt

Lue lisää

Muuta Karstulaan

Lue lisää

Rakentaminen

Lue lisää

Tekninen palvelukeskus

Lue lisää

Valokuitu

Lue lisää

Yksityistiet

Lue lisää

Ympäristö

Lue lisää

Hae sivustolta