Maanomistajan velvollisuus torjua vieraslajeja

Maanomistajan velvollisuus torjua vieraslajeja

Vieraslajit ovat kasveja, eläimiä tai muita eliöitä, jotka ovat levinneet luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolelle ihmisen toiminnan seurauksena. Osa vieraslajeista aiheuttaa merkittävää haittaa luonnolle, syrjäyttää alkuperäisiä lajeja ja heikentää luonnon monimuotoisuutta.

Jokaisella maanomistajalla ja kiinteistön haltijalla on tärkeä rooli vieraslajien torjunnassa. Haitallisia vieraslajeja tulee poistaa omilta kiinteistöiltä ja estää niiden leviäminen ympäristöön. Erityisen tärkeää on havaita esiintymät varhaisessa vaiheessa, jolloin niiden hävittäminen on helpompaa ja kustannustehokkaampaa.

Yleisiä haitallisia vieraskasvilajeja ovat muun muassa:

  • jättipalsami
  • komealupiini
  • kurtturuusu
  • jättiputket

Kasvijätteitä ei saa hävittää siten, että vieraslajit voivat levitä uusille alueille. Torjuntajätteet tulee käsitellä huolellisesti. Vieraslajijäte tulee käsitellä erillään muusta puutarhajätteestä, jotta kasvien siemenet tai kasvinosat eivät leviä ympäristöön. Sitä ei saa myöskään viedä aluekeräyspisteille. Pienet määrät vieraslajijätettä voi pakata tiiviisti muovipussiin ja laittaa omaan sekajäteastiaan. Suuremmat määrät tulee pakata jätesäkkeihin ja toimittaa Sammakkokankaan jätekeskukseen tai lajitteluasemalle. Vieraslajijäte käsitellään energiajätteenä torjunnan tehokkuuden varmistamiseksi.

Mikäli vieraslajien torjuntatalkoissa syntyy suurempia jätemääriä, tulee jätekuljetuksista ja vastaanotosta sopia etukäteen Sammakkokangas Oy:n kanssa. Vieraslajijätteen vastaanotto on maksullista voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Kunta torjuu vieraslajeja ainoastaan omistamillaan ja hallinnoimillaan alueilla. Yksityisillä kiinteistöillä ja muilla yksityisomistuksessa olevilla alueilla vieraslajien torjunnasta vastaa maanomistaja tai alueen haltija. Kunta ei suorita vieraslajien poistoa yksityisillä maa-alueilla. Kunta tarjoaa neuvontaa ja ohjeita vieraslajien tunnistamiseen ja torjuntaan. Pääasiassa vieraslajiasioissa valvova viranomainen on Lupa- ja valvontavirasto.

Maanomistajia kehotetaan tarkastamaan omat alueensa säännöllisesti ja ryhtymään tarvittaviin torjuntatoimiin vieraslajien havaitsemisen jälkeen. Haitallisten vieraslajien leviämisen ehkäisy on yhteinen tehtävä, jolla turvataan kunnan arvokasta luontoa ja viihtyisää elinympäristöä.

Lisätietoja vieraslajeista ja niiden torjunnasta löytyy valtakunnallisesta vieraslajiportaalista osoitteessa www.vieraslajit.fi.

Kiitos kaikille maanomistajille osallistumisesta yhteiseen työhön luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja vieraslajien leviämisen ehkäisemiseksi.

 

Jarno Häkkinen

ympäristösihteeri / mittausteknikko

044 459 6624

Yksikkö

Tekninen palvelukeskus

Kansalaisopistoon ilmoittautuminen alkaa 17.8.2026 klo 8.00

Kansalaisopistoon ilmoittautuminen alkaa 17.8.2026 klo 8.00

Karstulan kansalaisopistoon ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.8.2026 klo 8.00.

Kursseille ilmoittautuminen tapahtuu joko verkkoilmoittautumisella Opistopalvelut-sivulla tai puhelimitse kansalaisopiston toimistoon: 044 459 6656.

Kurssit alkavat pääsääntöisesti viikolla 37, eli maanantaina 7.9. alkavalla viikolla.

 

Satu Kemppainen

toimisto- ja liikuntasihteeri

044 459 6656

Yksikkö

Kansalaisopisto. Liikuntapalvelut.

Suunnitteluvaraussopimus Koivurannan teollisuusalueesta

Suunnitteluvaraussopimus Koivurannan teollisuusalueesta

Selvityksessä mahdollinen uuden energiatalouden keskittymä Karstulaan.

Karstulan kunta ja Energy Land Finland Ky ovat hyväksyneet suunnitteluvaraussopimuksen Karstulan Humpilla sijaitsevan Koivurannan teollisuusalueen kortteleista 613, 615 ja 616.

Alue on suuruudeltaan noin 31 hehtaaria. Suunnitteluvarauksen tarkoituksena on selvittää mahdollisuudet kehittää alueelle uuden energiatalouden keskittymä, joka voisi sisältää esimerkiksi konesaleja, energian varastointiratkaisuja sekä muuta energiaintensiivistä toimintaa. Kunnanhallitus hyväksyi sopimuksen kokouksessaan 10.8.2026.

Ilmakuva Koivurannan teollisuusalueesta
Ilmakuva Koivurannan teollisuusalueesta

Suunnitteluvarauksen aikana arvioidaan hankkeen toteuttamisedellytyksiä. Keskeisiä selvitettäviä asioita ovat erityisesti riittävän sähkökapasiteetin ja sähkön saatavuuden varmistuminen sekä alueen sijainnin ja energiaan liittyvien synergiaetujen kiinnostavuus mahdollisille loppukäyttäjille, operaattoreille ja muille yhteistyökumppaneille. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet energiasynergiaan Karstulan Lämpöverkko Oy:n kaukolämpöverkoston, Puulaakson Energia Oy:n ja Puulaakson alueen yritysten kanssa.

Suunnitteluvaraus ei tarkoita investointipäätöstä tai rakentamisen käynnistämistä. Mahdollinen hankkeen toteutuminen edellyttää, että suunnittelun ja selvitysten perusteella todetaan hankkeelle olevan tekniset, taloudelliset ja kaupalliset edellytykset sekä riittävä
kiinnostus markkinoilta.

”Kiinnostavaa tässä mahdollisesti toteutuvassa hankkeessa olisi se, että uuden energiatalouden keskittymä voisi kantaverkkoa rasittamatta hyödyntää suoraan Karstulan ja sen lähialueella olevaa ja mahdollisesti myöhemmin syntyvää uusiutuvan sähkön tuotantoa ja toimia sähköverkon reservi-, säätö- ja kapasiteettimarkkinoilla.”, kunnanjohtaja Eino Nissinen arvioi. ”Lisäksi kunnan kannalta kiinnostavaa olisi mahdollisuus hyödyntää alueella syntyvää lämpöä kaukolämpönä”, Nissinen lisää.

Karstulan kunta ja Energy Land Finland Ky tiedottavat hankkeen etenemisestä yhdessä suunnittelutyön edetessä.

 

Aluerajaus ortokuvassa
Aluerajaus ortokuvassa

Eino Nissinen

kunnanjohtaja

044 459 6602

Koulut alkavat 12.8.2026

Koulut alkavat 12.8.2026

Koulutyö alkaa Karstulan kunnassa esi- ja perusopetuksen kaikilla oppilailla keskiviikkona 12.8.2026 klo 8.30. Oppilaat kokoontuvat koulun piha-alueelle, josta opettajat noutavat luokkansa sisätiloihin.

Karstulan lukio aloittaa samana päivänä klo 9.30. Oppilaat tulevat pääsisäänkäynnistä sisään ja siirtyvät opinportaille.

Esiopetuksen ja peruskoulun luokkien 1–6 ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.30. Kaikilla muilla luokilla koulupäivä on klo 14.15 saakka. Ensimmäisen koulupäivän aikana uudet oppilaat saavat kirjautumisohjeet Wilmaan ja kirjekuoren kotiin toimitettavaksi, josta löytyy huoltajille ohjeet. Wilmasta on nähtävissä lukujärjestykset.

Oppilaat, jotka saapuvat kouluun kävellen tai pyörällä, käyttävät kevyen liikenteen väylää pihaan saapuessanne. Parkkipaikan läpikulkeminen ei ole turvallista.

 

Huoltajien autoliikenne koulun piha-alueella

Päiväkotilasten ja kaikkien oppilaiden huoltajien käyttöön on erillinen saattoliikennepaikka henkilökunnan parkkipaikan läheisyydessä. Koulutien varressa on myös levikepaikka, johon koululaisen voi myös jättää.

Mitä tulee parkkipaikkaan, joka on kirjaston ja liikuntahallin välissä, on se suunniteltu lukiolaisten parkkialueeksi koulupäivisin 8–14 välisenä aikana. Tämä parkkialue ei ole tarkoitettu päiväkotilasten tai oppilaiden saattoliikenteeseen kyseisenä aikana.

 

Koulukuljetukset

Taksien ja linja-autojen pysäkki on Koulutien varressa.

Linja-autoreitit:
Kyyjärven suunta / Uusisalo:
7.25 Kyyjärvi – Purolantie (kääntöpaikka Purolan koulu) – Kiminki – Ruukintie – Soinintie – Karstula
paluu klo 14.20

Rantakylän/Vahangan suunta / Jousmäki:
7.35 Laikka – Vahanka – Keskivahangantie – Rantakyläntie – Keuruuntie – Pääjärvenmäki – Karstula
Pääjärvenmäen lenkki ajetaan aina aamuisin sekä ma, ke, to, pe klo 12.30. Tiistaisin klo 13 lähtevä kyyti ajetaan Pääjärvenmäen kautta taksilla.
Klo 14.20 lähtevä auto ei aja Pääjärvenmäen lenkkiä.

Saarijärven suunta / Jousmäki:
7.15 Saarijärvi – Kolkanlahdentie – Kalmarintie – Syrjämäentie – 8.00 Karstula
HUOM! paluukyyti lähtee jo klo 14.15!

Taksit:
Ari ja Marja-Leena Honkonen; Marja-Leena puh. 040 5392311 ja Ari puh. 040 5873270 sekä kuskit Risto ja Jyrki

Mikäli oppilas ei tarvitse lainkaan taksikyytiä, ilmoita siitä heti opettajalle tai rehtorille. Mikäli oppilas ei jonain päivänä käytä taksikyytiä, on asiasta ilmoitettava kuljettajalle. Koulunkäynninohjaajat ovat alkusyksystä aamuisin vastaanottamassa oppilaita ja huolehtivat iltapäivällä siitä, että oppilaat osaavat mennä oikeaan kyytiin.

 

Jaana Talja-Latvala

Rehtori, perusopetus ja lukio

044 459 6661

Yksikkö

Esi- ja perusopetus, lukio

Hanna Jukkala

Perusopetuksen apulaisrehtori

044 459 6526

Yksikkö

Yhtenäiskoulu

Kunnantalo Himmelin ja asiointipisteen kesän sulkuajat

Kunnantalo Himmelin ja asiointipisteen kesän sulkuajat

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 9.3.2026 Kunnantalo Himmelin ja asiointipisteen kevään ja kesän sulkuajoista.

Himmeli ja asiointipiste ovat suljettuna:

  • Helatorstain jälkeinen perjantai 15.5.2026
  • Kesäsulku 29.6.–2.8.2026

 

Jätehuoltoviranomaisen yhteydenotot kesäajalla

Jätehuoltoviranomaisen yhteydenotot kesäajalla

Yhteydenotot sähköpostitse: jatelautakunta@saarijarvi.fi

Jätehuoltoviranomainen on tavoitettavissa puhelimitse ti–to kello 12.00–14.00:

  • 22.6.–19.7. numerosta 050 390 3765
  • 20.7.–9.8. numerosta 044 459 8249

10.8.2026 eteenpäin soittoajat ma–to kello 12.00–14.00.

Satunnaiset poikkeamat mahdollisia

Vastaa Keski-Suomen matkailun asukaskyselyyn!

Vastaa Keski-Suomen matkailun asukaskyselyyn!

Miten matkailu näkyy sinun arjessasi? Keski-Suomen matkailualueella toteutettava asukaskysely kerää paikallisten ja kesäasukkaiden näkemyksiä matkailun vaikutuksista ja kehittämisestä.

Tarkoituksena on tuottaa tietoa vastuullisen matkailun, sosiaalisen kestävyyden ja paikallisen hyväksyttävyyden vahvistamiseksi sekä luoda pohja asukkaiden osallistamismallille ja paikallisten suosittelijuutta hyödyntäville toimintatavoille.

Kyselyn tulokset tarjoavat matkakohteille ja kunnille selkeän ymmärryksen matkailun vaikutuksista paikallisyhteisöön ja konkreettisia suosituksia kehittämiseen.

Kysely on avoinna 10.6.–31.8.2026 ja vastaajien kesken arvotaan muutamia palkintoja.

Linkki kyselyyn: https://survey.salmiplatform.fi/keski-suomi/asukaskysely

Lisätietoja:

Susanne Rasmus, matkailujohtaja
Visit Jyväskylä Region, Jyväskylän kaupunki
susanne.rasmus@jyvaskyla.fi

Tutkimuksen toteutus:

FlowHouse Oy, Kristian Sievers,
kristian.sievers@flowhouse.fi, 041 311 8113

Artikkelikuva: Via La Luna ja Cat Koppel
Artikkelikuva: Via La Luna ja Cat Koppel

Lossin uimaranta avataan 11.6.2026 klo 8.00

Lossin uimaranta avataan 11.6.2026 klo 8.00

Lossin uimaranta avataan 11.6.2026 klo 8.00.

Portit ja pukuhuoneet kesän aikana avoinna 8.00–21.00.

Muistutuksena, että koirien ulkoilutus uimarannoilla ei ole sallittua.