Työpaja

Karstulan työpaja

Karstulan Työpajan toiminta on osa paikkakunnan sosiaalista ja tuotannollista verkostoa. Toimintaideologiaksi on vakiintunut työn tekemisen kautta tapahtuva valmentautuminen ja oppiminen. Pajan toimintamalli on mahdollisimman lähellä ns. normaalia työyhteisöä.

Tavoitteena on tukea paikallista ja alueellista työllistymistä.

Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti nuoret, mutta pajaan työllistetään myös vanhempia pitkäaikaistyöttömiä.

Työpajatoiminta edistää ja tukee syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ammatillisten valmiuksien kehittymistä ja nuorten työllistymistä sekä kuntouttaa ja valmentaa vanhempia pitkäaikaistyöttömiä elämänhallintaan ja työelämään.

Pajalla toimii Puuosasto, jossa on mahdollisuus tutustua CAD/CAM suunnitteluun sekä CNC-työstöön. Maalaamossa pääset oppimaan entisöinnin- ja ruiskumaalauksen perusteita.

Hammaslappuosastolla tutustut lajittelu- ja pakkaustyöhön rennossa ilmapiirissä.

Työpajalla on käytössä Paikko-osaamistodistus, jolla voimme todentaa osaamisesi puuteollisuuden perustutkinnon tutkinnon osista ja pintakäsittelyn tutkinnon osista.

Meillä on mahdollisuus olla koulutussopimuksella,  työkokeilulla, kuntouttavalla työtoiminalla, sosiaalisella kuntotuksella

Jos kiinnostuit ota reippaasti yhteyttä, joko suoraan pajalle, Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueeseen tai sosiaalitoimeen.

Mikko Kallio

Työpajan johtaja

044 459 6407

Yksikkö

Karstulan työllisyysyksikkö

Toimipaikka

Karstula työpaja

Heikki Hänninen

Työpajan ohjaaja

044 459 6506

Yksikkö

Karstulan työllisyysyksikkö, työpaja

Toimipaikka

Heikintie 2, 43500 Karstula

Kirsti Rasi

Työnsuunnittelija

044 459 6696

Yksikkö

Karstulan työllisyysyksikkö

Toimipaikka

Karstulan työllisyysyksikkö / työpaja / asiointipiste

Hae sivustolta