Malja hyvinvointityölle!
04-06 helmikuu 2020 / Heli Alapiha ja Mirka Oinonen
Tiistai 4.2.2020
Kolmevuotinen Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen – ohjelma Karstulan osalta on päättymässä. Iäkkäiden terveysliikuntaohjelman päämääränä on ollut edistää kotona asuvien ikäihmisten itsenäistä selviytymistä arjessa ja parantaa elämänlaatua terveysliikunnan avulla. Karstulan kunta oli onnekas tullessaan valituksi useiden hakijakuntien joukosta mukaan.
Kunnan työntekijöistä me, eli Heli ja Mirka olemme nyt matkalla Helsinkiin päätösjuhlaan Voimaa vanhuuteen -foorumiin. Olemme olleet päävastuullisina ja jopa hieman yli-innokkaina puuhanaisina toteuttamassa ohjelmaa. Työtä on tehty hyvässä yhteistyössä vapaaehtoisten, paikallisten järjestöjen, seurojen, Saarikan ja joidenkin yritysten kanssa. Automatkan aikana ajattelimme muistella mitä kolmen vuoden aikana olemme tehneet.
Ikäinstituutti tarjosi meille ohjelman alussa kouluttajakoulutuksia, joiden ansiosta Karstulaan saatiin useita vertaisohjaajia ja ulkoiluystäviä. Lisäksi ohjelmaan kuului monia erilaisia koulutuksia ammattihenkilöille sekä vertaisohjaajille. Saimme osaamista ikäihmisten liikuttamiseen, ravitsemukseen ja liikuntaneuvontaan.
Matkan aikana tulimme siihen tulokseen, että työtä on tehty paljon, yhteistyötä on tiivistetty ja määrätietoisella toiminnalla ohjelman tavoitteita on saavutettu. Yhtenä merkittävänä tuloksena voitaneen pitää kävelijöiden määrään lisääntymistä, johon useampikin kuntalainen on kiinnittänyt huomiota. Viikoittainen pysäkkilenkkitoiminta ja keskustan alueelle sijoitetut levähdyspenkit ovat mahdollistaneet erikuntoisten kävelijöiden liikkeelle lähdön. Työpajan suunnittelemat penkit ovat onneksemme pysyneet myös mukavasti paikoillaan.
Eniten epämukavuusalueella taisimme olla silloin, kun lupauduimme mukaan Virtuaalisin keinoin voimaa vanhuuteen pilotointiin. Oma tekninen osaaminen arvelutti, mutta onneksi saimme kunnan It-palveluista tarvittavaa tukea laitteiden hankintaan ja etäyhteys-sovelluksen käyttöön. Pilotin tarkoituksena oli mahdollistaa sivukylillä asuvien ikäihmisten osallistuminen ryhmäliikuntaan etälaitteen avulla kotoa käsin. Pilotin aikana saimme arvokasta osaamista digilaitteiden hyödyntämisestä terveysliikunnassa. Digijumppa on tänä päivänä liikuntapalvelujen viikoittaista toimintaa.
Hatun noston arvoisena suorituksena voidaan pitää keskustan leikkipuiston yhteyteen rakennettua tasapainopuistoa. Tässä ponnistuksessa kunnan molemmat eläkejärjestöt sekä hyvinvointipalvelusäätiö olivat korvaamattomassa roolissa puiston rahoituksessa. Kunnan osuus hankkeessa oli leikkipuiston laajentaminen, maanrakennustyöt, laitteiden asennus sekä jatkossa myös huolto. Leikkipuiston yhteydessä sijaitseva tasapainopuisto mahdollistaa nyt sukupolvien kohtaamisen. Puisto sai alkunsa vanhusneuvoston aloitteesta.
Aikaisemmin tänä vuonna Ikäinstituutti toivoi, että esittelisimme Voimaa vanhuuteen foorumissa Karstulassa tehtyjä toimenpiteitä. Olimme näyttäneet, ettei onnistumisiin aina tarvita suuria resursseja vaan enemmänkin tahtoa, uskallusta kokeilla uusia asioita, yhteistyötä ja mielikuvista. Tässä kohtaa tuumasimme, ettei vaatimattomuus kaunista ketään! Tätä ajatusta oli todella helppo lähteä esityksen valmistelussa toteuttamaan, koska yhteistyöryhmämme tekemä työ Karstulassa on ollut valtavan monipuolista ja olemme saaneet yhdessä tekemällä paljon aikaan.
Ke 5.2.2020
Ikäinstituutin järjestämät koulutukset ja alueelliset oppimisverkostotapaamiset ovat koko kolmen vuoden ajan antaneet meille uusia ideoita ja vinkkejä käytännöntyön kehittämiseen. Eikä nytkään Voimaa vanhuuteen foorumin ensimmäinen päivä tuottanut pettymystä. Muiden kuntien työntekijöiden tapaaminen ja kokemusten vaihtaminen tuovat aina lisää intoa omaan työhön. Lisäksi Ikäinstituutin asiantuntijoiden tutkittuun tietoon pohjautuvat luennot tuovat vahvistusta omaan osaamiseen.
Meidän päivän kohokohta oli kuitenkin se, kun pääsimme rinta rottingilla kehumaan Karstulassa tehtyä Voimaa vanhuuteen työtä. Yhteensä 18 kuntaa päätti ohjelmakautensa tähän päivään. Se että Karstulaa pyydettiin näiden joukosta estradille, oli jo sinällään hieno arvostus tekemällemme työlle.
Iloisesti yllätyimme, kun esityksemme sai niin valtavan paljon positiivista huomiota. Karstulassa tehtyä työtä ja meidän avointa ja innostavaa tapaamme esiintyä, kiiteltiin kovasti niin järjestäjien kuin yleisönkin puolelta.
Päivän lopuksi kaikki ohjelman päättävät kunnat palkittiin kunniakirjoin ja joimme juhlallisesti kakkukahvit kuohuvan kera.
To 6.2.2020
Foorumin toinen päivä jatkui asiapitoisella sisällöllä ja päättyi erilaisiin työpajoihin. Heli osallistui Vetovoimaa viestinnästä- ja Mirka Liikuntaneuvojasta oivalluttajaksi – työpajaan.
Nyt köröttelemme kohti Karstulaa ja kirjoitamme tämän päiväkirjan viimeisiä rivejä. Päivät olivat antoisia, kuten koko kolmivuotinen ohjelmakautemme. Aikaisemmin esiin nostamiemme helmien lisäksi on kunnassamme tehty paljon muutakin. Ohjelman aikana kehitettyjä toimia ovat esimerkiksi sydänyhdistyksen vertaisohjaajien viikoittainen kuntosaliryhmä, Liikuntaneuvonta, ulkoiluystävät, hyvinvointipäivät, senioreiden liikuntakalenteri, liikkuvat kyläkierrokset sivukylille sekä vertaisohjaajille ja kylätaloille jaetut liikuntavälinekassit.
Lisäksi yhteistyö eri toimijoiden kanssa on selvästi lisääntynyt, mistä hyvänä esimerkkinä on 24h kävelytapahtuman järjestäminen viime keväällä. Kaikesta tästä täytyy antaa kiitosta myös kunnan päättäjille ja omille esimiehillemme, jotka ovat antaneet meille vapauden käyttää työaikaamme ohjelman monipuoliseen toteuttamiseen.
Vaikka yhteistyö Ikäinstituutin kanssa nyt päättyy, niin työ ikäihmisten terveysliikunnan edistämiseksi jatkuu. Meillä on jo uusia suunnitelmia muun muassa kyläkierroksen järjestämiseksi ja terveysliikunnan edistämiseksi.
”Kun seniori nostaa puntteja, Karstula säästää huntteja”.