MAALISKUU 2024

Julkaistu 04.03.2024

Maaliskuu 2024

 

4.3.2024 Jutta Keronen,  koulunuorisotyöntekijä

Koulunuorisotyö on Aluehallintoviraston rahoittama hanke Karstulan yhtenäiskouluun ja lukioon lukuvuodelle 2023–2024. Koulunuorisotyöntekijä on osa Karstulan kunnan Nuorisopalveluita. Kohderyhmää ovat 5–9-luokkalaiset ja lukiolaiset nuoret.

Tavoite on kehittää Karstulaan koulunuorisotyön toimintamalli, joka tukee nuorten kasvua ja hyvinvointia, tavoitella kouluyhteisön ilmapiirin kohottamista ja yhteisöllisyyden lisäämistä koulussa.

Koulunuorisotyön logo

Työnkuvaan kuuluu mm.

  • kohdata, kuunnella ja tukea nuoria koulun arjessa
  • nuorten yksilöllistä ohjausta
  • olla nuorten puolella, puolustaa nuorten oikeuksia ja kysyä nuorten mielipiteitä, jotta he voisivat vaikuttaa heitä koskevissa asioissa koulussa
  • vastata nuorten toiveisiin ja ideoihin (tietyssä mittakaavassa)
  • välituntitoiminnan järjestäminen yhdessä myös nuorten kanssa
  • tapahtumien järjestäminen nuorten kanssa
  • yläkoulun oppilaskunnan ohjaaminen ja osallistaminen ohjaavan opettajan työparina
  • yhteistyöt oppilashuollon, kasvatusohjaajan, Karstula-Kyyjärven 4H-yhdistyksen, Karstulan kunnan nuorisopalveluiden, etsivä nuorisotyön, seurakunnan nuorisotyön, Piispalan ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyön tiimin (mtp-tiimi) kanssa
  • somenuorisotyö Snapchatissa ja Instagramissa

Työhuoneeni on Opinportaiden alla, tunnetaan nimellä Koppi. Kopista on mahdollisuus hakea välitunneille tekemistä, kuten värityskuvia, piirustustarvikkeet, sudokuja, erilaisia pelejä, viettämään aikaa ja keskustelemaan kanssani sekä tiistaisin ja torstaisin on oppilaskunnan kahvilatoimintaa.

 

Kuvituskuva, Koppi
Kahvilatoimintaa

 

Iltapäivisin koulun jälkeen on Kohtaamispaikka: tiistaisin lukiolaiset, keskiviikkoisin seiskat ja kasit ja torstaisin ysit. Kohtaamispaikalla tehdään mitä nuoret itse toivovat. Pelataan lautapelejä, keskustellaan nuoria mietityttävistä aiheista.

Koska työni sisältö on niin vaihtelevaa, niin kerron enempi kohtaamisista nuorten kanssa koulun arjessa.

”Kohtasin nuoren käytävällä itkuisena ja ahdistuneena. Lähdettiin yhdessä Kopille. Huoneessani on säkkituoli, johon nuori istuutui ja peittelin hänet lämpöisen viltin alle, keitin teetä ja tarjosin keksejä.
Juotiin teetä rauhassa ja juteltiin, välillä oltiin ihan hiljaakin, sillä aina ei tarvii puhua.
Rauhallisen yhteisen hetken jälkeen nuorella oli rauhallinen fiilis jatkaa päiväänsä.
Seuraavana aamuna nuori tuli kouluun aamupalalle hymyillen ”tänään on paljon parempi päivä”.”

-Ilman koulunuorisotyötä nuori olisi joutunut käsittelemään ahdistavat tunteet ja asiat yksin vessassa piilossa muiden katseilta.

”Nuoren oma tavoite: nostaa todistukseen numeroitaan. Tehtiin nuoren kanssa yhdessä miettien pieniä tavoitteita, joita nuoren oli helppo toteuttaa, mm. omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen, koulunkäyntiin liittyviä. Tavoitteet kirjattiin paperille. Nuori sai miettiä sopivan palkinnon, joka motivoisi tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteita seurattiin viikoittain ja palkintona kävin nuoren kanssa elokuvissa. Nuoren oma kommentti oli: kyllä kannatti tsempata koulunkäyntiä!”

Kuvituskuva, kohtaamispaikka

-Tällaista mallia ei ole ennen tehty. Kellään muulla koulun henkilökunnasta ei ole samanlaisia resursseja tai aikaa tehdä samalla tavalla iltatyötä kuin koulunuorisotyöntekijällä. Kun koulunuorisotyötä jatkettaisiin, tällä toimintamallilla voisi tukea ja motivoida enempi nuorten koulunkäyntiä.

”Sulle pystyy puhuu ihan eri tavalla kuin kellekään muulle ja pystyn olee oma itteni.” – lukiolainen

”Mä oon niin tulevaisuuden Jutta. Mua ei mikään muu ala kiinnosta, mut tää nuorisotyö olis ihan mun juttu.” – lukiolainen

”Sä oot parhain aikuinen täällä.” – kasiluokkalainen

”Toivottavasti sä oot täällä myös sillonki ku mä tuun seiskalle!” – kuudesluokkalainen

”Voidaanko me keittää aamukahvit?” – seiskaluokkalainen aamulla

”Onks kaffetta?” – ysiluokkalainen

”Millon me tehdään se adressi? Pitääkö siihen kerätä monta nimeä?” – seiskaluokkalainen

”Voiko tää Kohtaamispaikka olla joka tiistai niin mulla olis ees yks harrastus, kun mulla ei oo mitään muuta harrastusta.” – lukiolainen

”Mä oon kattonu sun Instagramista sitä sun tarinaa äitin kanssa ja siellä kun kerroit et sulla on adhd, niin mullakin on adhd.” – alakoululainen

”Kun meillä on tänään se oma sisävälkkä, niin voitko sä tulostaa värityskuvia?” – viidesluokkalainen

 

Ohje kaikille: kuunnellaan nuoria.

Nuorilla on todella paljon ideoita ja mielipiteitä. On nuoria, jotka haluavat vaikuttaa asioihin tai on kiinnostuneita politiikasta.  On nuoria, joilla ei ole kaikki ok ja on nuoria, jotka eivät usko itseensä.

Välillä nuorten asiat on vaikeita kuultavia ja ne tuntuu omassakin sydämessä. Osa menee niin ihon alle, että on ollut öitä, kun ei ole uni tullut. Ne on tärkeitä hetkiä nuorelle, kun pystyy puhumaan turvalliselle ja läsnäolevalle aikuiselle asioistaan.

Jokaisella nuorella on oma tarinansa eikä niitä pidä verrata toisiinsa.

Toivon, että vaikka kuinka olisi arki kiireistä, niin antakaa lapsille/nuorille aikaa; olkaa läsnä, juokaa kaakaoo, löhöilkää sohvalla, jutelkaa ilman luureja, pelatkaa uunoa tms. viettäkää aikaa yhdessä. Huomio ja läsnäolo on niitä juttuja mitä nuoret kaipaa. Eikä ne sitä ääneen sano eikä myönnä, eikä näytä, mutta he tarvii sitä!

Enemmän tapahtumista ja muista kivoista jutuista, löydät somesta:
Instagram:
@karstulankoulunuorisotyo

Snapchat:
@ohjaaja-jutta

Facebook:
Koulunuorisotyöntekijä Jutta

Koulunuorisotyö

Takaisin kirjoituksiin

Hae sivustolta