Kirjaston lukupiiri: Johanna Venho, Syyskirja
26.10.2023 / Virpi Viiru, informaatikko
On saari, meri ja sumunharmaa alkusyksy. Jos haluaa päästä saaresta toiseen, pitää oppia veneilemään. Vuonna 1991 nuori ekoaktivisti Maria päätyy Pellinkiin, toiveenaan tavata 77-vuotias Tove Jansson, joka viettää viimeisiä päiviään Klovharun saarella. Esikuvan lähestyminen ei ole helppoa. Kun Maria kirjoittaa Tovesta, hänelle avautuu taiteelle eletty elämä, sen kapina, lohtu, seikkailu ja ilkikurinen nauru. Äidit kannattelevat maailmoja, mutta kuka heitä kannattelee? Ja voiko nainen olla taiteilija ja äiti yhtä aikaa? Syyskirja liikkuu monella vuosikymmenellä 1940-luvusta 1990-lukuun ja kuvaa Venhon jäljittelemättömällä kielellä valintojen seurauksia. (Lähde: Wsoy)
Johanna Venho
Maria Johanna Venho on Espoossa 1971 syntynyt suomalainen runoilija ja prosaisti. Hän opiskeli biologiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Jyväskylässä ja Helsingissä. Venho on työskennellyt toimittajana ja elokuva-arvostelijana. Hän on kääntänyt lastenkirjoja, ohjannut kirjoituskursseja ja toimittanut kirjoja. Venhon runoja on käännetty antologioihin monilla eri kielillä. Hän on saanut Arvid Lydecken -palkinnon 2003, Einari Vuorelan runopalkinnon 2008 sekä Eino Leinon palkinnon 2020.
Venho on kirjoittanut romaanien lisäksi runokirjoja sekä lasten ja nuortenkirjoja. Romaanit ovat Syntysanat 2011, Kaukana jossain onnenmaa, 2015, Ensimmäinen nainen 2019 (Finlandia palkintoehdokas), Syyskirja 2021 sekä yhdessä Jaana Seppäsen kanssa kirjoitettu Revitään rikki se rakkaus 2013. Venho on kirjoittanut myös tietokirjan Martti Suosalon tähänastinen elämä 2022 sekä Anne Brunilan elämäkerran Kuka olisi uskonut yhdessä Brunilan kanssa 2020. Lähteet: Wikipedia ja keski.finna.fi
Syyskirja, Wsoy 2021
Tämä romaani on biofiktio eli kaunokirjallinen teksti perustuu todellisiin tapahtumiin. Johanna Venho on etäännyttänyt Toven käyttämällä hän-muotoa. ”Vaikka kuuntelin jopa Toven ääntä taustatyönä, en uskaltanut mennä minäkertojana hänen nahkoihinsa” kirjailija kertoi Helsingin kirjamessuilla 2021. Päätin valita kirjan meidän lukupiirin syksyn ensimmäiseksi kirjaksi, kun Jyväskylän lukupiirin vetäjä Anna Kainulainen esitteli kirjaa Jyväskylän kaupunginkirjaston kesäaamun lukupiirissä. Hän kertoi Johanna Venhon haastattelusta kirjaa koskien Ylen Luomiskertomus podcastissa https://areena.yle.fi/podcastit/1-50951440. Kuunneltiin pätkiä miksi tämä kirja (2.49), saaresta (16.35), saaren vaikutuksesta (18.49) ja pelosta (20.37). Luin myös Kirsin Bookclub verkkosivua. Sivulla oli heidän lukupiiriläisten kommentteja sekä kuvia ja tietoa kirjan tekijöistä. https://kirsinbookclub.com/2022/09/johanna-venho-syyskirja-lammin-ja-haikea-biofiktio-tove-janssonista-luopumisen-hetkella/
Lukupiirin vetäjän ajatuksia Syyskirjasta ja Tovesta
Lukupiirin kesäkirjavinkkinä olleen Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Haru, eräs saari -kirjan jälkeen oli vielä kiehtovaa lukea Johanna Venhon Tove Janssonista kertova Syyskirja. Molemmat kertovat saariston luonnosta, vanhuudesta ja luopumisesta. Kuuntelin kirjan äänikirjana, mutta halusin lukea sen itse uudestaan. Kirjassa on joitakin todella kauniita kohtia, joihin haluan palata fyysisessä kirjassa. Nuori Maria on hahmo, joka luo tekstille raameja. Syyskirja sisältää paljon Toven elämäkertaa. Jos on lukenut Tuula Karjalaisen kirjoittaman elämäkerran, on paljon toistoa. Ehkä Syyskirja olisi voinut luottaa enemmän fiktioon. Romaani avaa kuitenkin Toven elämää uudella tavalla. Nautin kovasti kohdista, joissa kerrottiin Toven mietteitä Ham-äidistään.
”Ham oli mukana silloinkin, kun hän kirjoitti Kuka lohduttaisi Nyytiä. He olivat huvilalla, oli kesä, Tooti oli heidän kanssaan. Satoi, ja hän vetäytyi vintille. Hän makasi vatsallaan vuoteessa ja kirjoitti tarinaa pienestä, pelokkaasta Nyytistä, arasta ja itsekeskeisestä. Arkuudesta ei pääse, ellei pääse oman itsensä loputtomasta ajattelemisesta irti. Ja Nyyti kulki vain ja kulki maailmalla, ei nähnyt siellä tutun tuttua. Kun hän pääsi loppuun, hän kapusi portaat alas ja näytti tarinan Hamille. Ham luki pöydän ääressä, tee tuoksui, Ham lisäsi sokerisirusen, sekoitti teetä lusikka kilisten, rypisti otsaansa, pudisti päätään. Jaa-a. Ei se ole hyvä. Pystyt parempaan. Hän kapusi uudelleen vintille ja kirjoitti, ja tuli parin tunnin päästä takaisin alas. Tämä on jo pitemmällä, Ham sanoi. Muttei valmis. Osaat paremmin. Hamin tuikea katse. Tiivis vaatimus. Ja jälleen hän kapusi vintille. Kun Ham lopulta hyväksyi tarinan, hän ja Tooti hurrasivat. Nyt haetaan samppanjapullo kylmäkellarista! Tooti ilmoitti. Ja niin tehtiin. Samppanjaa Nyytille! Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää.” (s. 204)
Muumit ja lastenkirjat ovat Syyskirjassa isossa osassa. Ehdin jo miettiä mihin jää ”oikea” taide. Se oli Tovelle tärkeää. On lopussa taidemaalauksestakin.
”Sydän hakkasi, kun hän tajusi, mitä kuvasta oli tulossa. Energia kohosi päälakeen asti, ranneliike oli raivokas, häpeän paksun aineksen läpäisyn jälkeen puski pintaan vapaus, loisto, hinku, halu. Pettymys, tarkka katse, nauru, joka pelastaa siltä kaikelta! Ja mitä enemmän sitä katsoi, sitä paremmin näki, ettei kuva ollut ruma vaan vanha, kaiken nähnyt. Illuusiot, sadut ja kuvitelmat ihmisistä olivat kuoriutuneet sen päältä kuin pehmentävät rasvakerrokset vanhan ihmisen kasvoilta. – – Tärkeintä omakuvassa on katse. Tässä se oli tyhjä ja täysi yhtaikaa. Se oli toteava, uhmakas, elämän hyväksynyt, ehkä vähän väsynyt, surullinen, ei vihainen. Se voisi purskahtaa nauruun koska tahansa.” (s. 256)
Toven aikuisten kirjat ovat minulle tuntemattomampia. Kesäkirjan olen lukenut ja pidin. Joko tartun muihinkin? Ainakin pääsin alkuun, sillä luin Sade-novellin heti, kun siitä oli Syyskirjassa maininta.
”Koska Ham oli osa häntä itseään, hän eli Hamin vanhentuessa koko matkan läpi kertaalleen. Muuttui niin kuin rankalla matkalla muututaan. Sade on hidas, hauras novelli – hän korjaili sanoja, siirteli lauseita, ja tekstiin jäi tavallista enemmän piilossa olevaa. Oli mahdoton tavoittaa sanoilla sitä, mitä tapahtui, mutta kun vanha nainen kuoli, taivas repesi, sade ryöppysi kaiken ylle, täytti halkeamat ja kuopat, virtasi puroina.” s. 219
Novelli löytyi Tove Janssonin kirjasta Kuuntelija. Sen tekstiin oli melko vaikea päästä kiinni Venhon tekstin jälkeen ja vaati usean lukukerran ennen kuin avautui. Mutta se oli koskettavan kaunis kuvaus kuoleman hetkestä ja jälkeenjääneen surusta!
Lukupiiriläisten kommentit Syyskirjasta
Lukupiiriläiset pitivät ehkä keskimääräistä vähemmän Johanna Venhon Syyskirjasta kuin aikaisemmista lukupiirin kirjoista. Osa pääsi hyvin sisälle tekstiin, osa koki, ettei päässyt. Marian hahmosta pidettiin ja osa taas koki hänet häiritseväksi, irralliseksi. Lisätiedon ja tarinoiden etsintään kirja kuitenkin houkutteli. Joku lainasi lukupiirin jälkeen Kesäkirjan ja joku tietokirjan Tovesta. Lainattiin myös Johanna Venhon muita teoksia.
Tässä lukupiiriläisten mietteitä ja lausahduksia Syyskirjasta:
Luin kirjaa ristiriitaisissa tunnelmissa. Miten noin kunnioitetun henkilön suuhun voi laittaa tekstejä?
Kehyskertomus tuntui keinotekoiselta.
Minä hylkäsin fiktion heti alussa. Maria ei kiinnostanut, lähinnä häiritsi.
Ihastuin lukupiirin kesäkirjana olleeseen Haru, eräs saari kirjaan. Saari kiehtoi kovasti. Venhon Syyskirjaan tarttuminen kiinnosti, mutta oli kuitenkin pettymys. Se tuntui feikiltä. Klovharun saaresta on Yle Areenassa dokumentti. https://areena.yle.fi/1-2339303
Esimerkiksi Yanagiharan Pieni elämä kirjaa lukiessani, tarina kiertyy lukiessa täydelliseksi ympyräksi. Tämä kirja jäi levälleen.
Kirjassa oli kaunista kieltä ja ihania kohtia.
Teksti oli tunnelmallista ja hitaasti luettavaa. Luonnonkuvaus oli hienoa.
Venho on päässyt hyvin Toven nahkoihin. Näin voisi kuvitella Toven kirjoittavan.
Mielenkiintoinen oli ajatus, kuinka Tovesta sanottiin jo pienenä, että hänestä tulee taiteilija.
Kuvailu Toven vahvuudesta viivan käyttäjänä oli mielenkiintoinen.
Pääsin lähemmäksi Tovea ja tuli halu tutustua lisää.
Juteltiin muumien eri tyypeistä. On uskomatonta, että joku on voinut keksiä noin hienot tyypit!
Herää kysymys, että miten ja milloin muumit oikein syntyivät? Juteltiin siitä, että Tove oli lapsena yöpalalla ja silloin mainittiin muumit ensi kertaa.
Einar-enon pelottelusta tuli mieleen vanha neuvo nauraa välillä niin, että möröt karkottuvat.
Haluaisin tietää Tuulikista enemmän, lukea hänestä jotain. Moni tiesi, että Tuulikki Pietilä oli arvostettu taidegraafikko. (Etsin aineistoa kirjaston valikoimista. Tuulikista on tekstejä useissa näyttelyjulkaisuissa ja artikkeli kirjassa Syntymälahjana Suomi : itsenäisyyden lapsia, 2016)
Kohta, jossa Ham vie kuvansa pois lehden päätoimittajan törkeiden kommenttien jälkeen oli mielenkiintoinen. Lukupiiri kommentoi, että sellaista se oli elämä naisille siihen aikaan.
Luin muiden muistikuvia Tovesta kokoavan kirjan Toven matkassa. Se oli hieno. Tovesta on kirjoitettu paljon.
Mieleen tuli tarina, jonka olen joskus lukenut Tovesta. Pappi kysyi, mitä Tove ajattelee kuolemanjälkeisestä elämästä. Tove sanoi, että se tulee olemaan iloinen yllätys!
Nykymaailman nettijulkisuus tulee mieleen. Nykyään kuka tahansa voi joutua seurailun kohteeksi. ”Vapaus on vapautta lähteä” sanoo Tove. Ja välillä pitää tanssia!
Syyskirjan käsittelyn loppuun sopii kuunneltavaksi Tove Janssonin sanoittama Höstvisa. Laulun on säveltänyt Erna Tauro vuonna 1965. Olen valinnut linkin Von Hertzen Brothers yhtyeen versioon, joka on nauhoitettu vuonna 2016 Suomi Love ohjelmaan. https://areena.yle.fi/1-3261496
Lukupiiristä ja seuraavasta kirjasta
Karstulan kirjaston lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa ja siihen osallistuu parisen kymmentä lukupiiriläistä. Olemme iloisia kirjastossa, kun lukupiiri on näin suosittu. Keskustelua syntyy hyvin ja lukupiirin parhainta antia onkin erilaiset mielipiteet, joita kirjat herättävät eri lukijoissa. Kirjoitin tällä kokoontumiskerralla lukupiiriläisten kommentteja muistiin. Toivon, että kaikki piiriläiset tulivat huomioiduiksi. Muistelisin, että lähes kaikki pääsivät puhumaan. Pyrin siihen, että jokainen saisi suunvuoron ja pääsisi ilmaisemaan ajatuksiaan. Lukupiirissä ei ole kuitenkaan pakko puhua, voi vain nauttia kuuntelusta. Kirjaakaan ei ole välttämätöntä lukea, mutta voi olla, että tapaamisen jälkeen sinun on pakko lukea itse, mitä mieltä olet!
Seuraava tapaaminen on torstaina 9.11.2023 klo 17.30. Silloin on käsittelyssä Marko Annalan Värityskirja. Se on muusikon omaelämäkerrallinen esikoisromaani. Rehelliseki, lämpimäksi ja pakahduttavaksi kuvailtu selviytymistarina. Romaani on saanut Goodreads alustalla hienosti 3,86 tähteä viidestä. https://www.goodreads.com/book/show/34218623-v-rityskirja. Goodreads on englanninkielinen sovellus, jonne lukijat arvioivat kirjoja ja kirjoittavat ajatuksiaan. Siellä on myös paljon suomenkielistä sisältöä. Romaani on meidän lukupiiriläisemme suosittelema.
Syksyn viimeinen lukupiiri kokoontuu 14.12.2023 klo 17.30. Siinä käsiteltävä kirja paljastuu myöhemmin.
Lukupiirit jatkuvat keväällä 2024.
Tervetuloa lukupiiriin!