Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua…
30.3.2020 / Kirsti Keihäsvuori
Parisuhteen solmimisen rituaaleihin kuuluva muistisääntö pätee yllättäen myös kansalaisopiston kurssitarjottimen kokoamiseen – suhteiden jatkumosta siinäkin on kysymys, kun oikein arkiselle tasolle mennään.
Jotain uutta olisi tarkoitus joka lukuvuodelle saada mukaan. Vapaan sivistystyön oppilaitoksena kansalaisopiston velvoitekin on tarjota vuosittain jotain uutta opeteltavaa ja harrastuksen aihetta. Uusia oppisisältöjä voidaan tuoda kursseiksi, jos niille löytyy paikka, aika ja opettaja sekä osallistujia vähintään seitsemän ilmoittautujan verran. Parin viikonlopun mittaiset ns. tiiviskurssit ovat uutuuksien esittelyyn periaatteessa käteviä, mutta käytännössä haastavia, sillä taustatöiden jälkeen saattaa viikkoa ennen aiottua ajankohtaa ilmetä, että osallistujia olisikin vain kolme. Silloin turhaa työtä on tehnyt toimiston lisäksi myös kurssia valmistellut opettaja.
Jotain vanhaa saadaan mukaan helpostikin – kopioidaan suositun kurssin tiedot seuraavan lukuvuoden suunnitelmiin. Kansalaisopistojen perinteisiä opetuslajeja ovat kädentaidot, liikunta, kielet ja kirjallisuus, teatteri, musiikki ja muut esittävät taiteet. Näiden sisällä on valtava kirjo erilaisia mahdollisuuksia, joten sen vanhan tutun jumpankin toteutustapa ja sisältö elää ja muuttuu – uudet asiat kytkeytyvät vanhaan tuttuun, jolloin oppiminen helpottuu ja mukana kulkee sekä osaamisen että oppimisen ilo.
Jotain sinistä ilmestyy suunnittelupöydälle, kun kurssiesitettä muotoillaan kohti painettavaa lehtistä. Painotuotteessa on monivärisyyttä siinä kuin kurssitarjonnassakin, mutta synkin blues-vaihde iskee suunnittelijalle silloin, kun ajat, paikat, opettajat, kurssikuvaukset ja –maksut on listattu, ja joudutaan laskemaan muodostuva kokonaistuntimäärä vuotta kohti.
Uusia ideoita ja vanhoja suosikkeja kysytään lukuvuoden päättyessä sekä opiskelijoille että opettajille lähetettävillä kyselyillä. Niiden kautta saadaan runsaasti tietoa seuraavan lukuvuoden suunnitteluun.
Valtionosuutta opetuksen toteuttamiseen nimittäin tulee vain tietyn tuntimäärän verran; meillä on vuositasolla ollut jopa 25% enemmän opetustunteja – se on ollut kokonaan kuntien omarahoituksella. Kun kuntien taloustilanteet ovat kiristyneet, ei valtionosuuden ylitystä enää voi suunnitella. Aktiiviharrastajalle nousee tässä vaiheessa kyynel silmäkulmaan, kun hyviä ideoita tai vanhoja suosikkeja joudutaan typistämään.
Jotain lainattua haetaan naapurikuntien opistoilta ja Kansalaisopistojen liiton verkostolta avuksi, kun mietitään keinoja, joilla rahoitus saadaan riittämään mahdollisimman monisävyiseen kurssitarjontaan. Vertaillaan kurssikuvauksia ja tavoitteita, tuntimääriä eri opetustavoilla ja eri oppiaineryhmissä, opettajien yhteistyökuvioita ja monia muita mahdollisuuksia. Yhteisessä käytössä olevilla tiedoilla ja menettelytavoilla saadaan todennäköisesti kuntalaisia yhdenvertaisemmin palveleva oppimis- ja harrastuskokonaisuus tarjolle.
Kansalaisopiston kurssiohjelma laitetaan kehkeytymään lumien lähdettyä keväällä. Sitä kasvatetaan, karhitaan, kootaan ja karsitaan pitkin alkukesää. Elokuun alussa kurssiesite viedään painoon. Elo-syyskuun vaihteessa on sadonkorjuun aika. Silloin on saatettu samalle viivalle jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua – alkaa vanhojen suhteiden uusimisen ja uusien suhteiden solmimisen aika, kun ilmoittautumiset opintokursseille alkavat.
