Miltä näyttää kansalaisopisto?
23.8.2023 / Kirsti Keihäsvuori, kansalaisopiston rehtori, sivistysjohtaja
Kun taloustilanne kiristyy, käy jokaisen mielessä keskittyminen elämän tärkeimpiin asioihin: mistä ruoka, entä asunto? Ja millä rahalla niistä selvitään? Entä mitä harrastuksia voin jatkossa toteuttaa – tämä lienee ensimmäisiä listalta putoajia, jos rahat tuntuvat menevän kaikkein välttämättömimpiin.
Kuluneen kesän mittaan on kuultu valtiontalouden kulukurista, jossa vapaan sivistystyön rahoitus on ollut esillä leikkauskohteena. Perusteluna on esitetty, että kansalaisopistojen opiskelijat olisivat enimmäkseen keski-ikäisiä ja keskituloisia kansalaisia, joilla on varaa maksaa korkeampiakin kurssimaksuja. Ylipäätään kulttuuriharrastuksia on tuotu vaalipuheisiin ja sen jälkeisiin talouskurin julistuksiin luksuksena, josta osallistujien kuuluisikin maksaa ilman yhteiskunnan tukea.
Kansanopistot, kansalaisopistot, kesäyliopistot ja avoimen yliopiston kurssitarjonnat ovat aikanaan syntyneet täydentämään kansakoulun, peruskoulun ja ammattioppilaitosten tarjontaa. Vielä elää heitäkin, joilla virallisesti on suoritettuna kansakoulu, rippikoulu ja elämänkoulu. Siinä tilanteessa olevalla lienee tarve ja halukin oppia digitaitoja, joita ilman ei tämän päivän arjessa sujuvasti selviä. Kaikenikäisille muu kuin elämän välttämättömyyksien maksamiseen tähtäävä tuotantotavoitteinen tekeminen on tuiki tärkeää henkisen vireyden, yhteisöllisyyden ja humaanin kehittymisen vuoksi; musiikkia, tanssia, kuva- tai teatteritaidetta voi opetella huvikseen, ja se jos mikä on ihmistä muista nisäkkäistä erottava tekijä.
Karstulan kansalaisopiston tyypillisin kurssilainen on täyttänyt 60 vuotta ja kuuluu Tilastokeskuksen tuloluokituksissa pienituloisten ryhmään, mutta liikkuu ja elää itsenäisesti. Yli neljännes kansalaisopistoomme ilmoittautuvista osallistuu useammalle kuin yhdelle kurssille vuosittain, mikä heijastaa henkistä vireyttä ja aktiivista elämäntapaa. Kolmen toimintakuntamme väkilukuun suhteutettuna kansalaisopiston toimintaan osallistumisprosentti onkin haja-asutusalueiden keskiarvon yläpuolella. Harrastuksesta saatu kipinä voi toimia ammatillisen kehittymisen tai jopa ammatinvaihdon sytykkeenä, eikä pidä väheksyä kansalaisopiston tehtävää kansalaisten yleissivistyksen ajan tasalla pitämisessä.
Monissa kaupungeissa kansalais- ja työväenopistot tarjoavat taito- ja taideaineiden ammattilaisille pysyvää opetustyötä. Meillä kurssien opettajat ovat osaavia ja taitavia, mutta kukaan ei ole päätoiminen kansalaisopiston opettaja. Innokas asioihin paneutuminen ja avoin, positiivinen ohjausnäkökulma pedagogiikassa motivoivat heitä kurssien vetäjiksi yhä uudelleen. Samat syyt tuovat sekä tuttuja että uusia kurssilaisia heidän tunneilleen. Vuosittain saamme uusiakin kouluttajia juuri sopivasti, jotta kurssitarjonnan tuoreus säilyy.
Maamme noin 200 kansalaisopistoa ovat kukin toiminta-alueensa näköisiä. Jokaisella on omat erityispiirteensä, niin kuin suomalaisilla eri puolilla maata nyt yleensäkin on – mutta silti kaikki me olemme suomalaisia ja jaamme yhteistä arvopohjaa ja arkea. Kun kuntien ja valtion talouteen mietitään säästökohteita, olisi pidettävä mielessä ne sivistyksen tekijät, joista me suomalaisina voimme olla ylpeitä: kaiken ikäisille on tarjolla tiedon ja taidon kehittämispaikkoja kaikissa maamme kolkissa vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Jos näistä leikataan, viedään samalla pala suomalaista identiteettiä – meidät tunnetaan maailmalla osaamisesta ja yleissivistyksestä.
Karstulan kansalaisopisto toimii kolmen kunnan alueella, 24:ssä osoitteessa ja yli 50 opettajan voimin. Meillä ei ole omaa toimitaloa, vaan olemme siellä missä kuntalaiset arjessaan muutenkin liikkuvat: liikuntatiloissa, kouluilla, nuorisoseurojen ja kyläyhdistysten tiloissa, kirjastoissa, jopa pihoilla ja metsissä. Meidän opistomme, jos mikä, on erityisesti oman alueensa näköinen – ja valmis toimimaan jatkossakin juuri niillä tavoilla, miten tällä alueella on halua pitää sivistystä elävänä ihmisten arjessa.