Ehdota v. 2023 kulttuuritekoa ja liikuntatekoa

Ehdota v. 2023 kulttuuritekoa ja liikuntatekoa

Karstulan kunta palkitsee vuosittain ansioituneita henkilöitä, yhdistyksiä tai toimintoja Vuoden kulttuuriteko – ja Vuoden liikuntateko -palkinnoilla.

Esitä palkinnon saajaa tästä 19.11. mennessä.

Päätökset kunniapalkintojen saajista tekee sivistyslautakunta. Palkinnonsaajat julkaistaan kunnan itsenäisyysjuhlassa joulukuussa.

 

Vuoden kulttuuriteko

2022 Suojan Elokuvat
2021 Eetu Poikonen, paikallishistoria / museo
2020 Karstula-seura
2019 Elsa-Maria ja  Risto Toivanen
2018 Kimingin Nuorisoseura
2017 Karstulan Mieslaulajat, Mä elän vieläkin
2016 Lukion oppilaskunta, Peter Pan musikaali
2015 Typeface
2014 Karstulan teatteriyhdistys, Volvoa, pesäpalloa ja pontikkaa
2013 Pekka Isomäki ja työryhmä, Maja-ahon kyläkirja

 

Vuoden liikuntateko

2022 Aino Krook, menestynyt jääkiekkoilija
2021 Rantakylän kyläyhdistys, kuntoportaat
2020 Tarmo Oinonen, esimerkillinen joka sään liikkuja
2019 Karstulan Kivan miesten edustusjoukkue
2018 Hannu Patamaa, esimerkillinen liikunnan harrastaminen
2017 Jukka Hiltunen, Senioripuisto
2016 Maarit Muhonen, Karstulan Kiva Yleisurheilu
2015 Karstulan Kisa-Veikot

 

Vesihuolto tiedottaa!

Vesihuolto tiedottaa!

Venttiilihäiriön seurauksena on vesitorni poistettu käytöstä perjantaina. Vesiverkostossa saattaa ilmetä paineenvaihtelua, joka voi irroittaa sakkaa putkiston seinämiltä. Sakkasta vettä ei pidä juoda, vaan vettä pitää ohijuoksuttaa, kunnes vesi on kirkasta. Tarvittaessa pitää suuttimien sihdit puhdistaa sakasta. Tilannetta seurataan ja tarvittaessa asiasta tiedotetaan lisää kunnan sivuilla.

 

 

Juha Kinnunen

yhdyskuntateknikko

044 459 6626

Yksikkö

Tekninen palvelukeskus

Ulkoilupuisto HAMMERI on avoinna

Ulkoilupuisto HAMMERI on avoinna

Perjantaina 15.9.2023 klo 13 avattiin virallisesti Karstulan uusi ulkoilupuisto. Puiston avajaisia on odotettu innokkaasti karstusten lasten ja nuorten keskuudessa koko kesä. Koulun viereen rakennetun puiston valmistumisen etenemistä on pystynyt seuraamaan läheltä ja into uuteen puistoon on ollut suurta. Työmaa-alueelta on rohkeimpia skeittareita jopa jouduttu alkusyksyn aikana hätyyttelemään pois.

Puistolle haluttiin iskevä nimi ja elokuun aikana kuntalaiset saivat esittää omia ehdotuksia puiston nimeksi. Nimiehdotuksia saatiin yli 80, kiitos kaikille aktiivisuudesta. Koululaisista, kunnan edustajista ja Osuuskauppa Keskimaan edustajasta koostunut nimiraati valitsi uuden puiston nimeksi Hammerin. Hammeri on skeitti-termi ja tarkoittaa vaikeaa tai hullua temppua.

Pumptrack radan toteuttamiseen Karstulassa vaikutti suuresti Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -kampanja. Keskimaa lahjoitti 25 000 € Karstulan radan rakentamiseen. Skeittipuisto osuuteen kunta sai 15 000 € avustuksen Ely-keskukselta. Lämmin kiitos!

Hammeri on nyt avoinna ja kuntalaisten vapaasti käytettävissä. Hammerissa toiminta tapahtuu vapaa-ajalla, siksi koulu tai kunta ei ole vastuussa käyttäjille tapahtuvista vahingoista. Skeitatessa vähimmäisin suojavaruste on kypärä, myös muiden suojien käyttöä suositellaan.

Puistoalueella moottoriajoneuvoilla ajo on kielletty. Jätäthän siis moposi puiston rajojen ulkopuolelle!

 

Jos huomaat puistossa jotain puutteita ja epäkohtia, ota yhteyttä Karstulan kunnan tekniseen palvelukeskukseen.

 

#iloauttaa #osuuskauppakeskimaa #ely-keskus

Ulkoilupuiston nimikilpailu

Ulkoilupuiston nimikilpailu

Karstulan Yhtenäiskoulun viereinen ulkoilupuisto tarvitsee nimen!

Puistoon valmistuu mm. pelikenttä, mäenlaskupaikka, skeittipuisto, pumptrack-rata, jatulintarha sekä kivituhkapolku kävelyä/hiihtoa varten.

Ehdota nimeä 3.9.2023 mennessä tästä!

Kaikkien vastanneiden kesken arvonta, voittavasn nimen ehdottajalle luvassa palkinto. Nimiraati valitsee voittajan syyskuun aikana.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitoksen tiedote ma 7.8.2023 klo 14:10;

Keski-Suomen hyvinvointialueen pelastustoimi on seurannut säätilanteen ennusteita torstai- iltapäivästä lähtien. Tällä hetkellä Ilmatieteen laitoksen mukaan maanantain ja tiistain ennusteissa on edelleen epävarmuutta. Maanantai aamupäivän aikana ennusteet ovat kuitenkin hieman lieventyneet Keski-Suomen osalta. Edelleen tiistaiksi on ennustettu kovaa perustuulta Keski-Suomeen sekä ukkosrintaman kehittymistä pohjoisemmaksi.

Keski-Suomen pelastuslaitos varautuu suorittamaan normaalia enemmän vahingontorjuntatehtäviä tiistain (8.8.2023) aikana. Yleisesti pelastustoimi on hyvin varautunut vahingontorjuntatehtävien suorittamiseen ja valmiutta pystytään säätämään tilanteen mukaan.

Rajuilmojen aikana pelastustoimea haastavat lyhyelle ajanjaksolle ajoittuvat kiireettömien yksittäisten pienempien tehtävien ryppäät.

Edelleen kehotamme keskisuomalaisia tarkastelemaan omaa asuinympäristöä Ilmatieteen laitoksen antamien varautumisohjeiden mukaan. Esimerkiksi puutarhakalusteiden ja trampoliinien osalta lisävahinkojen estäminen on edelleen paikallaan.

Mikäli rajuilman aikana pihalle kaatunut puu ei aiheuta enää välitöntä vaaraa ja haittaa ihmisille tai omaisuudelle, voi asiaa selvitellä tilanteen jälkeenkin. Hätänumeroon soittamisen sijaan voi harkita esimerkiksi soittoa ammattimetsurille tai kysyä toimintaohjeita omasta vakuutusyhtiöstä.

Sähkölinjojen raivaamisesta vastaavat verkkoyhtiöt. Edes pelastustoimi ei koske sähkölinjoille kaatuneeseen puuhun ilman verkkoyhtiön lupaa.

 

päivystävä päällikkö
040 355 9664

Koulutyö alkaa to 10.8.2023

Koulutyö alkaa to 10.8.

Koulutyö alkaa Karstulan kunnassa esi- ja perusopetuksen kaikilla oppilailla torstaina 10.8.2023 klo 8.30. Oppilaat kokoontuvat koulun piha-alueelle, josta opettajat noutavat luokkansa sisätiloihin.

Karstulan lukio aloittaa samana päivänä klo 9.30. Oppilaat tulevat pääsisäänkäynnistä sisään ja kokoontuvat opinportaille.

Esiopetuksen ja peruskoulun luokkien 1-3 ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.30. Kaikilla muilla luokilla on koulupäivä klo 14.15 saakka. Ensimmäisen koulupäivän aikana uudet oppilaat saavat kirjautumisohjeet Wilmaan ja kotiin toimitettavaksi kirjekuoren, josta löytyy ohjeet huoltajille. Lukujärjestykset tulevat näkyviin Wilmaan.

Aamupalaa on tarjolla perjantaista 11.8. alkaen klo 8.00-8.30.

 

Koulukuljetukset

Linja-autoreitit:
Kyyjärven suunta / Uusisalo: 7.25 Kyyjärvi-Kiminki -Kylätalo -Purola-Soinintie-Karstula
paluu samaa reittiä, lähtö jäähallilta klo 14.15

Rantakylän/Vahangan suunta/ Jousmäki: 7.40 Vahanka-Keskivahangant.-Rantakylänt.-Keuruunt.-Pääjärvenmäen kierto-Karstula,
paluu klo 12.40 ja klo 14.20.

Saarijärven suunta/ Jousimäki: 7:15 Saarijärvi- Kolkanlahdentie- Kalmarintie- Syrjämäentie – 8.00 Karstula
Huom! Paluukyyti lähtee jo klo 14.10!

Linja-autojen pysäkki on jäähallin pihassa.

 

Taksit:
Ari ja Marja-Leena Honkonen; Marja-Leena puh. 040 5392311 ja Ari puh. 040 5873270 sekä kuskit Risto ja Jyrki

Mikäli oppilas ei tarvitse lainkaan taksikyytiä, ilmoita siitä heti opettajalle tai rehtorille. Mikäli oppilas ei jonain päivänä käytä taksikyytiä, on asiasta ilmoitettava kuljettajalle. Koulunkäynninohjaajat ovat alkusyksystä aamuisin vastaanottamassa oppilaita ja huolehtivat iltapäivällä siitä, että oppilaat osaavat mennä oikeaan kyytiin.

Taksien pysäkki on jäähallin pihassa.

 

Saattoliikenne:
Päiväkodin saattoliikennepaikka on henkilökunnan parkkipaikan läheisyydessä. 

Liikuntahallin ja kirjaston välinen parkkipaikka on ainoastaan koululaisten käytössä 8.00-14.30.
Tänä aikana kaikki koululaisten saattoliikenne hoidetaan jäähallin parkkipaikan kautta.

 

Mukavaa kouluvuotta toivottaen,
Koulun väki


Lisätietoja:
Rehtori Jaana Talja-Latvala 044-4596661
Apulaisrehtori, perusopetus Hanna Jukkala 044-4596526

Ilkivaltaa

Huomio! Huomio! Huomio!

Lossin uimarannan pukuhuoneissa on sotkettu pintoja toistamiseen ulosteella.

Pukuhuoneet joudutaan pitämään suljettuna toistuvien ilkivaltatekojen takia.

 

Viimeviikkoiseen ilkivallan tekoon liittyen, Yhtenäiskoulun kamerat ovat tallentaneet ilkivallan tekijät.

Tekijöitä pyydetään ottamaan pikaisesti yhteyttä Tekniseen palvelukeskukseen.

Ilkivaltaa

Huomio! Huomio! Huomio!

Kesän aikana on jälleen kohdattu erilaista ilkivallantekoa yhteistä hyvää kohtaan.

Ilkivaltaa eri muodoissaan on tapahtunut leikkipuistoissa, liikuntapaikoilla, uimarannoilla ja jopa koulujen/päiväkotien pihoilla. Ilkivallan kohteena ovat olleet laitteet, välineet sekä rakennuksetkin.

Viimeisin ilkivallan kohteena on yhtenäiskoulun rakennus.

Tekijää pyydetään ottamaan yhteyttä tekniseen palvelukeskukseen asian selvittämiseksi.

SINILEVÄ – VAROITUS RIUTTANIEMEN UIMARANTA

Riuttaniemen uimarannalla on havaittu vähän sinilevää 12.7.

Sinilevien määrä vedessä voi vaihdella nopeasti. Sinilevät voivat tuottaa myrkyllisiä tai ärsyttäviä aineita veteen.

Yli puolet sinileväesiintymistä on myrkyllisiä.

Ihmisten herkkyys saada oireita sinilevästä vaihtelee paljon.

Sinileväpitoinen vesi voi aiheuttaa uimareille allergisia iho-oireita, vatsavaivoja, nuhaa tai yleisoireita kuten kuumetta ja päänsärkyä.

  • VÄLTÄ UIMISTA RUNSAIDEN SINILEVÄESIINTYMIEN AIKANA, myös vähäinen esiintymä voi aiheuttaa oireita herkille uimareille. Jos vedessä ei ole sinilevää, voi vettä käyttää normaalisti.
  • JOS UIT, KÄY AINAKIN SUIHKUSSA UIMISEN JÄLKEEN.
  • PIDÄ LAPSET POISSA RANNASTA RUNSAIDEN SINILEVÄESIINTYMIEN AIKANA, sillä sinileväpitoisen veden joutuminen suuhun voi olla vaarallista.

Lisätietoja

Yhdyskuntateknikko Juha Kinnunen p. 044 459 6626

TIEDOTE YHTENÄISKOULUN PIHA-ALUEEN LEIKKIPAIKKOJEN TURVALLISUUDEN PARANNUKSESTA

Turvahiekat vaihdetaan joustolaatoille ja hiekkatekonurmelle, jonka vuoksi leikkipaikat tullaan sulkemaan yksitellen työn edetessä, eikä niitä saa käyttää saneerauksen aikana puutteellisen turvallisuuden vuoksi.

Saneerauksen on tarkoitus valmistua ennen koulujen alkua.

Pahoittelemme häiriötä.

 

Tekninen palvelukeskus